Pudotuspelien maalikuningas jatkaa SSV:ssä

Hyökkääjä Miko Kailiala jatkaa uraansa SSV:ssä. Kailiala on edustanut jo kaksi edellistä kautta Viikinkejä ja ura jatkuu helsinkiläisseurassa edelleen. Kailiala on ollut joukkueessa isossa roolissa ja tulosta on syntynyt. Hyvien otteiden kautta mies on myös vakiinnuttanut oman paikkansa maajoukkueessa.
– En keksinyt yhtäkään pätevää syytä vaihtaa joukkuetta Suomen sisällä, kertokoot se SSV:n toiminnasta. Ulkomaille lähtö kieltämättä hieman houkutteli, mutta henkilökohtaisesti uskon että ainakin yksi vuosi Suomessa
ja SSV:ssä tekee itselleni hyvää. Meillä on SSV:ssä aivan ylivoimaisesti Suomen paras valmennus, joka vielä täydentyi Kekellä, joten yksilön kehittyminen ei ainakaan jää näistä janttereista kiinni. Ensi vuotta odotan
innolla. Uskoakseni runko meillä pysyy hyvin kasassa ja muutama täsmähankinta saattaa olla vielä tulossa, mutta ne näkee sitten ajallaan, tunnelmoi Kailiala uuden sopimuksen synnyttyä SSV:n tiedotteen mukaan.
Päättyneellä kaudella runkosarjassa mies teki 24 ottelussa tehot 21+17 ja pudotuspeleissä 8 ottelussa 14+1, mikä tarkoitti myös pudotuspelien maalipörssin voittoa. Kokonaisuudessaan Salibandyliigan runkosarjassa 115 ottelussa on syntynyt tehot 129+49 ja maajoukkueessa 17 ottelussa 5+6. Kailialan saavutuksiin kuuluvat muun muassa kaksi SM-pronssia, nuorten maailmanmestaruus, sekä MM-hopea viime talvelta.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Janne Ahoselta rajua tekstiä Ylelle – syyttää päivänselvästä valehtelusta
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin