Matti Nykänen ja Remu Aaltonen ensi torstaina pesiskentällä!
Kuva: Juha Tamminen
Helsingissä pelataan torstaina tosissaan miesten Superpesistä, mutta tauolla on luvassa vähemmän ryppyotsaista menoa, nimittäin näytösottelu, jossa musiikin ja urheilun yhdistävä hauskanpitojoukkue Ganes pelaa Helsingin Puna-Mustien naisjoukkuetta vastaan.
Pelissä on mukana rokkareita ja urheilijoita laidasta laitaan, sillä kentällä nähdään käyskentelemässä joukkueen perustajajäsen Remu Aaltonen, jonka Hurriganes-yhtyeen ”Get on”-kappale on toiminut Sotkamon Jymyn kentälletulo- ja juoksubiisinä jo vuosikaudet.
Lisäksi Ganesin kapteenina nähdään mäkihyppylegenda Matti Nykänen. Tämän lisäksi mukana on mm. pesäpallolegenda Kari Kuusiniemi ja jalkapallon 6-kertainen Suomen mestari Tuomas Kansikas.
– Tapana on ollut kutsua joukkueeseen eri lajeista suosikkipelaajiani. Pelaajan ei tarvitse olla hyvä, tärkeintä on olla persoona.
esimerkiksi Remu on äijien äijä. Oon tuntenut sen 20 vuotta ja en ota vieläkään selvää siitä, joukkueen toinen perustajajäsen Ari Juntunen hymyilee.
– Urheilu on mykyään liian vakavaa. Piirrellään fläppitauluun ja puvut päällä pelin jälkeen annetaan kommentteja. Me pidetään hauskaa. Mä en oo näistä peleistä yleensä muuta saanut kuin ison puhelinlaskun, Juntunen nauraa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”