Robert Helenius on valmis
Kuva: Getty Images
The Second Ice Age -otteluiltaan on enää vajaa kolme viikkoa. Robert Heleniuksen kunnon ajoitus on sujunut hyvin. Harjoitteluleireistä Vaasassa ja Sveitsissä on jäänyt Nordic Nightmare nimellä tunnetulle Heleniukselle positiivinen tunne ja energinen lataus. Otteluiltaa pidetään myös juhlakilpailuna, sillä ensimmäisestä Vaasassa järjestetystä ammattilaisillasta tulee kuluneeksi 30 vuotta.
Pohjolan Painajaisena tunnettu Helenius sanoo olevansa valmis. Harjoitteluleireistä on jäänyt myönteinen olo ja odotukset ovat korkealla, itseluottamus on huipussaan. Lauantai-ilta 13.6. tulee olemaan kuusinkertaisen Georgian amatöörimestarille ja maansa raskaansarjan nyrkkeilijöiden rankingin kärkinimelle Beka Lobjanidzelle vaikea.
− Olen sparrannut tätä ottelua varten jo noin 60 erää, ja vielä on tarkoitus saada eriä alle. Toukokuun puolivälissä harjoittelin viikon verran Vaasassa Suomen kärki-iskijöiden kanssa. Viime viikolla olin Sveitsissä harjoittelemassa yhdessä Euroopan huippuiskijöihin kuuluvan, kaikki 27 tähänastista otteluaan voittaneen Arnold Gjergjajn kanssa, kertoo Robert Helenius.
Sveitsin leiritys oli Heleniuksen mukaan onnistunut.
− Siellä treenit sujuivat erinomaisesti. Erityisesti huomaan, kuinka voima- ja nopeusominaisuuteni ovat kehittyneet. Paikallinen mediakin oli kiinnostunut vierailustani tehden ison sanomalehtiartikkelin minusta ja valmentajastani Johan Lindströmistä. Ensi viikolla hiotaan ottelukunto vielä täysin valmiiksi Vaasassa pidettävällä viimeistelyleirillä, johon on tulossa mukaan myös ulkomaalainen harjoitusvastustaja, sanoo Helenius.
Heleniuksen vastustaja Lobjanidze uskoo puolestaan kaatavansa suomalaisen:
− Aion tyrmätä Heleniuksen jo ottelun ensimmäisessä erässä ja jatkaa sen jälkeen isompiin otteluihin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Makwan Amirkhani pysäytti Nokia-areenan – suora viesti presidentti Stubbille räjäytti yleisön
- Ice Cage päättyi rajuun näkyyn – suomalaisveteraani moukaroitiin pahaan kuntoon
- Suomalaistähdeltä jättiveto Sveitsissä – johti ME-naista lähes maaliin asti
- Suomalainen työnsi ylivoimaisen voiton – sitten tuli yllättävä arvio
- Lotta Haralalta kysyttiin Cooper-tulosta – näin aituritähti vastasi
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, stream, liput
- Kohupäätös urheilumaailmassa: venäläiset takaisin maansa lipun alle
- Tragedia kosketti Sonja Leinamoa syvästi – julkaisi riipaisevan tekstin seuraajilleen
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Tragedia kosketti Sonja Leinamoa syvästi – julkaisi riipaisevan tekstin seuraajilleen
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Oliver Helanderilta karu avaus uudessa valmennuksessa – tulostaulu kertoi tylyn totuuden
- Nyt jysähti järjetön tulos – Suomeen hurja maailmanennätys
- Seiska: Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala – hynttyyt yhteen loppukesästä
- Alisa Vainio paineli lähes SE-vauhtia – sitten tärähti kova tuomio
- Kohupäätös urheilumaailmassa: venäläiset takaisin maansa lipun alle
- Lotta Haralalta kysyttiin Cooper-tulosta – näin aituritähti vastasi