Itä vahvempana Ykköspesiksen Itä-Lännessä
Kuva: Juha Tamminen
Itä voitti kautta aikain ensimmäisen kerran miesten Ykköspesiksen arvo-ottelun ja iski Haminassa perjantaina taululle lukemat 1-0 (8-3,2-2).
Haminan Palloilijoiden superjokeri Juha Leskinen otti luulot pois heti alkuun. Runsaslukuinen yleisö oli hädin tuskin ehtinyt ottaa istumapaikkansa, kun armoton niitti avasi kakkosluukun. Kenttä rullasi tyhjäksi ja tilanne oli hetkessä 5-0. Kun vielä Jari Komulainen osui kunnarin ja tavallisen edestä avausvuorossa, Lännen pelaajat poistuivat ulkokentältä kuin pyörremyrskyn runtelemina.
– Ensimmäinen jakso oli lähes taputeltu ensimmäisessä vuorossa. Juha (Leskinen) on hyvässä lyönnissä. Toivotaan, että niin on huomennakin, pelinjohtaja Marko Hovi totesi Nelonen Pron haastattelussa Pesäpalloliiton verkkosivujen mukaan viitaten Haminan Palloilijoiden lauantaiseen kotiotteluun Lievestuoreen Kisaa vastaan.
Tauolla Länsi ryhdistäytyi. Joukkue saapui kentälle uudella ilmeellä ja takoi Mika Ilkon toimesta johtojuoksun avausvuorossa. Se riitti toisen tasoittavalle saakka, kunnes esiin astui 75-prosenttisesti kärkilyönneissään onnistunut Jani Pylkkä. Tasoitusjuoksun toi Jani Ahonen. Samassa vuorossa Leskinen kotiutti Jesse Eskelisen ja siirsi Idän takaisin kuskin paikalle.
Ottelu ei ollut vielä ohi. Jarkko Paloniemen vastustamaton lyönti keskisaumaan tasoitti neljännen aloittavalla tilanteeksi 2-2 ja lisääkin oli tulossa. Onnetar ei kuitenkaan ollut tänään suosiollinen Ville Kerolle, jonka upea kolmospuolen niitti pysähtyi aitaan ja tutulla kotikentällään pelannut Saku Suurnäkki hoiti loput. Lännen hieno taistelu ei tällä kertaa riittänyt.
– Onneksi toinen jakso oli tiukempaa peliä, ensimmäisen ratkaisi Leskinen komeilla lyönneillään. Pienestä jäi kiinni. Toinen jakso ja ottelun loppu osoittivat, että joukkueeseen oli valittu kovia jätkiä, Idän pelinjohtaja Juha-Matti Ranta kiitteli Nelonen Pron haastattelussa.
Miesten Ykköspesiksen arvo-ottelu kiinnosti yleisöä. Haminan Vallikentän lehtereille saapui 1470 katsojaa.
– Tapahtumalle on paikkansa, mutta aikamoinen pelisuma on nyt osalla joukkueista. Kunniatehtävä oli olla täällä. Toivottavasti perinne jatkuu, Ranta totesi.
– Ennen kaikkea tapahtuma oli upea ja pelikin on paikkansa ansainnut. Kiitos pelaajille ja yleisölle, Hovi säesti.
Miesten Ykköspesis jatkuu heti lauantaina, kun Lievestuore vierailee Haminassa. Otteluun on Haminan kaupungin toimesta vapaa pääsy. Hovi antaa ilmaisen menovinkin kaikille pesäpallon ystäville ja muistuttaa meneillään olevasta hienosta ykköspesiskaudesta.
– Ristiin pelataan, tasaista pelaamista, yllätyksiä peli toisensa jälkeen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllätys: Jasmi Joensuu teki uuden aluevaltauksen
- Raju takaisku: Suomalaiselta hiihtonaiselta lohduton päivitys
- Aitio: Kalle Palander ällisteli Lindsey Vonnin treenivideoita – sitten totuus selvisi
- Faktat pöydälle – Ylelle kovaa tekstiä Suvi Minkkisestä
- Tähtipari: Lotta Haralan kilpasiskon salattu suhde paljastui
- Keski-Euroopan mäkiviikko 2025-2026
- Sami Jauhojärvi sai tarpeekseen – laukoi brutaaleja totuuksia Suomen hiihtotähdille
- Ylen urheilutoimittaja Laura Arffman meni kuntosalille – vähät välitti säännöistä
- Tapaus Iivo Niskanen – nyt tuli tuomio IL:ssä
- Krista Tervo teki elämänsä mullistaneen ratkaisun – ”Halusin jakaa teille”
- Ylen urheilutoimittaja Laura Arffman meni kuntosalille – vähät välitti säännöistä
- Tapaus Iivo Niskanen – nyt tuli tuomio IL:ssä
- Lempi leiskuu – hiihdon maailmancupissa todistettiin melkoista hetkeä
- Suomen hiihtotähdeltä rumaa tekstiä Viaplayn toimittajalle
- Ville Nousiainen lausui Ylelle tylyn tuomionsa Suomen hiihtotähden toiminnasta
- Sami Jauhojärvi sai tarpeekseen – laukoi brutaaleja totuuksia Suomen hiihtotähdille
- Eiköhän se ollut siinä: Brutaali totuus Anne Kyllösestä paljastui
- Krista Tervo teki elämänsä mullistaneen ratkaisun – ”Halusin jakaa teille”
- Tähtipari: Lotta Haralan kilpasiskon salattu suhde paljastui
- Suvi Minkkinen paljasti kisan jälkeen todellisen luonteensa – ei ”jalat maassa tyyppi”