Novak Djokovic hakee ensimmäistä Ranskan avointen voittoaan

Ranskan avoin tennisturnaus päättyy sunnuntaina pelattavaan miesten kaksinpelin finaaliin. Kello 16 Suomen aikaa alkavassa loppuottelussa kohtaavat ATP-maailmanlistan ykkönen Serbian Novak Djokovic ja Sveitsin Stan Wawrinka.
Miehet ovat kohdanneet toisensa 20 kertaa aikaisemmin. Otteluvoitot ovat Djokovicin hyväksi 17-3, mutta kaksikon väliset kamppailut ovat usein olleet todella tiukkoja ja viihdyttäviä.
Urallaan yhteensä kahdeksan Grand Slam -turnausta voittaneelta Djokovicilta puuttuu vielä Ranskan avointen mestaruus. Serbialainen on pelannut kahdesti aikaisemmin finaalissa vuosina 2012 ja 2014 häviten molemmat kamppailun ”Massakenttien kuninkaalle” Espanjan Rafael Nadalille. Tämän vuoden turnauksessa Djokovic onnistui kukistamaan yhdeksän kertaa Ranskan avoimet voittaneen Nadalin puolivälierissä. Huikeassa vireessä olevalla 28-vuotiaalla serbialaisella on nyt elämänsä tilaisuus napata Ranskan avointen voitto, mikä on ollut Nadalin aikana lähes mahdotonta. Djokovic kukisti välierissä erittäin viihdyttävän viisieräisen ottelun jälkeen Andy Murrayn.
Wawrinka puolestaan pelaa uransa toisessa Grand Slam -finaalissa. Australian avointen loppuottelussa 2014 hän kaatoi Nadalin ja nyt sveitsiläinen lähtee hakemaan toista Grand Slam -voittoaan Djokovicia vastaan. Puolivälierissä Wawrinka kaatoi maanmiehensä Roger Federerin ja välierissä hän pudotti kotiyleisönsä edessä pelanneen Jo-Wilfried Tsongan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Puheeksi tuli Iivo Niskanen – maajoukkueesta pihalle lentäneeltä hiihtäjältä synkkiä faktoja SK:lle
- Brutaali totuus Oliver Helanderista paljastui – teki silti jättitilin
- Hehkutukselle stoppi – IL:n asiantuntijalta tylyjä totuuksia Saga Vannisesta
- Kiira Väänänen esitteli rantakuntoaan hellekuvassa – tällaisen miehen moukarinainen halusi paikalle
- Antti Sainio täräytti mahtiajan EM-kisoissa, kilpakumppanilta tylyä tekstiä
- Annimari Kortteelta suora viesti – tämän virheen monet koiranomistajat tekevät
- Elina Lampelalta upea kesäpäivitys – seiväsnaisen fanien riemu repesi
- Ella Junnila saapui stadionille – lähti saman tien menemään tämän nähtyään
- Lotta Haralalle tuli stoppi – mitään ei ollut tehtävissä
- Se oli siinä: Suomen paras keihäänheittäjä vahvisti ikävän totuuden
- Suru on suuri – SK: Kuolema koskettaa Suomen hiihtoa
- Kamera tallensi: Riitta-Liisa Roponen hempeili toisen hiihtäjän kanssa
- Salaisuus on nyt julki – valmentaja lausui IS:lle ikävää tekstiä Saga Vannisesta
- Ella Junnila saapui stadionille – lähti saman tien menemään tämän nähtyään
- Elina Lampelalta upea kesäpäivitys – seiväsnaisen fanien riemu repesi
- Kunnon keihäskaari – Suomen ennätys meni uusiksi
- Antti Sainio täräytti mahtiajan EM-kisoissa, kilpakumppanilta tylyä tekstiä
- Juhlien paikka – Krista Pärmäkoski vaihtoi bilevaihteelle tässä seurassa
- Lotta Haralalle tuli stoppi – mitään ei ollut tehtävissä
- Litsari pakaraan – Anni Vuohijoki järkyttyi: ”Vuonna 2025”