Yleisö äänesti alkukauden tähden mukaan Itä-Länteen
Kuva: Juha Tamminen
Miesten Superpesiksen toukokuun pelaaja, 10 ottelussa hurjat 2+29 lyötyä iskenyt Alajärven Ankkureiden Sami Mikkolanaho on valittu yleisöäänestyksellä miesten Itä-Länsi-otteluun. Arvo-otteluvalinta on Ankkureiden kasvatille uran ensimmäinen.
Mikkolanaho on pelannut urallaan vain 38 superpesisottelua. Alkukauden tahti on ollut hurja, sillä lyötyjä juoksuja on jo enemmän kuin uran aiemmissa runkosarjaotteluissa yhteensä.
Vastapuolelle valittiin kokemusta. Kaikkien aikojen pesispörssin ykköspelaaja Toni Kohonen pelaa historiallisen 19. Itä-Länsi-ottelunsa Hyvinkäällä sunnuntaina 28.6. Myös kuluvan kauden tilastot ovat komeaa luettavaa, sillä vakuuttavan lukkaripelin lisäksi Kiteen Pallon kasvatti on ottanut paikkansa kymmenen parhaan joukossa niin lyöjä- kuin tehopistetilastoissa. Kohonen siirtyy kaikkien aikojen ottelutilaston kärkeen Kankaanpää-ottelussa, joka pelataan Porissa huomenna lauantaina.
Tiina Toloselle 10. Itä-Länsi
Idän ja jyväskyläläisen Kirittärien Tiina Tolonen nousee hienoon joukkoon Hyvinkäällä lauantaina 27.6. Sotkamon Jymyn kasvatista tulee kaikkien aikojen 22. naispelaaja, joka yltää 10 Itä-Länsi-valintaan.
Lännen puolelle yleisö äänesti ääniharavaksi nousseen Lapuan Virkiän Paula Salorannan. Nelinkertainen Suomen mestari pelaa Hyvinkäällä seitsemännen Itä-Läntensä.
Yleisöäänestyksessä oli mahdollisuus äänestää pelaajia jokaiseen naisten ja miesten joukkueeseen. Äänensä antoi kaikkiaan noin 2500 äänestäjää ja ääniä rekisteröitiin yhteensä lähes 7000.
Yleisöäänestyksellä Itä-Länteen valitut
Miehet, Itä
Toni Kohonen, 185 ääntä (12,71 %)
Miehet, Länsi
Sami Mikkolanaho, 224 ääntä (12,33 %)
Naiset, Itä
Tiina Tolonen, 205 ääntä (14,66 %)
Naiset, Länsi
Paula Saloranta, 237 ääntä (12,15 %)
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana