Lassi Etelätalo ei kilpaile paikasta Pekingin MM-keihäässä
Keihäänheittäjä Lassi Etelätalo ei kilpaile paikasta Pekingin elokuisissa MM-kisoissa. Suomen Urheiluliiton tiedotteen mukaan kivut Etelätalon heittokädessä pakottavat hänet pitämään taukoa heittämisestä.
Etelätalo ei osallistu Joensuun Eliittikisoihin tai Porin Kalevan kisoihin, kuten oli alun perin suunnitellut. Toiveissa on päästä kilpailemaan syksymmällä.
– Kun en pysty heittämään täyspainoisesti harjoituksissa, Joensuun Eliittikisat, Kalevan kisat ja Kuortaneen Eliittikisat jäävät väliin ja samalla tietysti Pekingin MM-kisat, kun en pysty antamaan näyttöjä. On mahdollista, että pystyn kilpailemaan syyskuun puolella, Etelätalo arvioi SUL:n tiedotteessa.
Viime kesänä Zürichin EM-kisoissa neljänneksi heittänyt Etelätalo kävi huhtikuussa leikkauksessa. Siinä heittokäden kyynärpäästä hiottiin rustoa ja luuta. Se toi heittoharjoitteluun liki parin kuukauden tauon.
– Ensimmäiset heitot tein touko-kesäkuun vaihteessa. Heittäessä kipua on kuitenkin ollut koko ajan sen jälkeen, ja viime aikoina enemmän. Oli pakko niin sanotusti puhaltaa peli poikki, heittäjä sanoo.
Etelätalon mukaan käsi magneettikuvattiin hiljattain.
– Tutkimus kertoi, ettei kädessä ole mitään rikki. Kipujen pitäisi poistua joidenkin viikkojen heittotauolla. Se, että luuta hiottiin keväällä voi aiheuttaa kipuja pidempäänkin, Etelätalo sanoo.
Vaikka heittoharjoittelu on jäänyt minimiin, Etelätalo on pystynyt harjoittelemaan muuten hyvin ja on fyysisesti erinomaisessa kunnossa.
– Olen ollut koko ajan hyvässä kunnossa. Sen puolesta olisi ollut valmiuksia heittää pitkällekin.
Etelätalon, 27, ennätys on viime vuonna Joensuussa heitetty 84,98.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ampumahiihtäjien rakkaus kuoli – uusi kulta löytyi nopeasti
- Kamerat tallensivat: Saana-vaimo sai tarpeekseen Iivo Niskasen touhusta
- Suomen hiihtoässältä mieletön paluu – voitti kaikki
- Riitta-Liisa Lassila hehkui onnesta – ”Rakastan sinua kuuhun ja takaisin”
- IS:ssä paljastus Anne Kyllösen henkilökohtaisesta elämästä
- Suomen keihäskarju kiehui Iltalehden toimittajalle: ”Kuset minun nilkoille”
- Kyllä nyt kelpaa: Jasmi Joensuu fiiliksissä uudesta menopelistään
- Salaisuus on pian julki – Kaisa Mäkäräinen tekee uuden aluevaltauksen
- Merkittävä muodonmuutos – Lindsey Vonn esitteli vartaloaan
- Kristiina Mäkelä jäi kaipaamaan jääkiekkomiestä
- Kristiina Mäkelä jäi kaipaamaan jääkiekkomiestä
- Naisurheilijoilta vietiin kangasta haarojen välistä – seuraukset olivat melkoiset
- Robert Heleniukselta harvinainen esiintyminen tunnetun rakkaansa kanssa
- Merkittävä muodonmuutos – Lindsey Vonn esitteli vartaloaan
- Raju tieto Suomen hiihtotähden loukkaantumisesta – ”50 prosentin mahdollisuus uran päättymiselle”
- Salaisuus on pian julki – Kaisa Mäkäräinen tekee uuden aluevaltauksen
- Legenda katsoi Iivo Niskasen menoa – tuomio IS:lle oli selvä
- Riitta-Liisa Lassila hehkui onnesta – ”Rakastan sinua kuuhun ja takaisin”
- IS:ssä paljastus Anne Kyllösen henkilökohtaisesta elämästä
- Ihan pubitasoa – snookerin maailmantähdeltä uskomatonta tunarointia