Minna Nikkanen kymmenes Suomen MM-joukkueeseen valittu
Kylmä kesä on ollut kuluvan kauden ykköshaaste seiväshyppääjä Minna Nikkaselle, joka valittiin maanantaina yleisurheilun elokuisten Pekingin MM-kilpailujen joukkueeseen.
Nikkasen haastetta kuvaa mainiosti se, että hän teki maanantaina tekniikkatreenin hallissa.
– Suosiolla mentiin halliin nytkin. Hyvä, että on saatu tekniikka taas takaisin, Nikkanen sanoo.
Kylmä sää yhdessä aavistuksen turhan tiiviiksi karanneen kilpailuohjelman kanssa teki tepposet kesäkuussa ulkoratojen Suomen ennätyksen 455 hypänneelle Nikkaselle.
– Siinä tuli ylilyönti kesäkuun lopussa. Juhannuksen Venäjän reissun jälkeen kilpailut Turussa ja Somerolla lyhyellä välillä toisistaan niin kylmässä olivat liikaa, Nikkanen muistelee. Venäjän reissulla hän viittaa maajoukkueiden EM-kilpailuihin.
– Someron kilpailu olisi kannattanut jättää väliin. Sen huomasi vielä vähän myöhemmin Seinäjoen kilpailussa, että juoksu oli ihan kateissa, vaikka tulos (445) oli suhteellisen hyvä.
Parin viime viikon aikana Luzernissa ja Karlstadissa hypätyt kilpailut toivat tulokset 440 ja 436 ja pyyhkivät huolen Nikkasen mielestä.
– Juoksu on saatu takaisin normaaliksi. Varsinkin Ruotsissa oli hyppy jo parempaa, vaikka tulos ei siellä noussut korkeammalle, kun olosuhteet olivat vaikeat, Nikkanen sanoo.
Sama hyvä trendi jatkui maanantaina tekniikkatreenissä, joten Porin sunnuntaiseen Kalevan kisojen finaaliin Nikkanen lähtee tekemään tulosta. Se on hänelle viimeistäedellinen kilpailu ennen Pekingin MM-kilpailuja.
– Lauantaisen karsinnan otan lyhyellä vauhdilla, mutta sunnuntaina haluan lähteä hyppäämään korkealta, Nikkanen sanoo.
Pieni säävara hyppääjän tekemisessä kuitenkin on.
– Jos sää menee niin huonoksi, ettei kannata kovin monta hyppyä tehdä, täytyy hypätä pienillä seipäillä ja varmistaa, että pysyy itse kunnossa.
Porin jälkeen Nikkanen hyppää vielä Kuortaneen Eliittikisoissa (8.8.) ennen kuin matkustaa MM-kilpailujen valmistautumisleirille Hongkongiin.
Someron Esaa kotimaassa edustava Nikkanen on Suomen MM-joukkueen kymmenes jäsen. Aiemmin joukkueeseen on jo valittu maratoonarit Henri Manninen ja Anne-Mari Hyryläinen, kävelijät Jarkko Kinnunen, Aleksi Ojala ja Aku Partanen, kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä, kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen sekä keihäänheittäjät Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen.
Lähde: Suomen Urheiluliitto
LUE MYÖS:
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana