Olli Ojanaho suunnisti nuorten MM-kultaa
Nuorten MM-kisojen keskimatkan finaali kilpailtiin Norjan Raulandissa tiistaina 7. heinäkuuta. Karsinta kisaa varten käytiin maanantaina, ja Suomen kahdestatoista suunnistajanuoresta finaaliin karsiutui 11. Viime vuonna keskimatkan kulta tuli Suomeen, ja tänä vuonna perinne jatkui, kun Olli Ojanaho suunnisti maailmanmestariksi. Päävalmentaja Antti Örn oli suojattinsa suorituksesta liki sanaton.
– Ei tässä tiedä mitä sanoa, valtavan hieno juttu. Kisa meni todella tiukoille, mutta Olli on kova poika ja pisti pelin jännäksi, Örn suitsutti.
Nuorten suunnistajien ehdotonta eliittiä edustavalle Olli Ojanaholle MM-kulta on hyvää jatkumoa hienolle EM-menestykselle ja edellisvuoden MM-pronssille. Edellisvuoden pronssi jätti mitalinnälän, eikä upea menestys ollut huippusuunnistajalle täysi yllätys.
– Kyllä tästä on etukäteen ehtinyt haaveilla lenkeillä ennen kisaa. 2014 jäi parannettavaa suoritukseen, ja nyt suoritus oli ihan hyvä, tuore maailmanmestari kertoi vaatimattomasti.
Ojanaholla oli mainio vauhti päällä koko kisan ajan, ja ensimmäisellä kontrollipisteellä hän oli liki 20 sekuntia muita nopeammin. Kisan edetessä ero muihin kasvoi kasvamistaan muutamista virheistä huolimatta. Ojanaho kiiti maaliin voittajana reilun kymmenen sekunnin kaulalla hopeamitalistiin, Ruotsin Erik Anderssoniin. Reitille mahtui myös hämminkiä, joka ei onneksi kostautunut pahasti.
– Loppulenkillä kuuntelin kuulutuksia ja omaa nimeä ei kuulunut, joten ajattelin suorituksen menneen huonosti. Siinä menetin kontrollia, Ojanaho kertoi.
Suomalaismiehistä suurin osa mahtui kahdenkymmenen parhaan joukkoon. Aleksi Niemi joutui keskeyttämään nilkkavaivan takia, ja hänen osallistumisensa loppuviikon kisoihin on vielä vaakalaudalla.
Lähde: Suunnistusliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jymy-yllätys – ampumahiihtohuippu lopettaa uransa 25-vuotiaana!
- Yhdistetyn kausi repi ääripäihin – nyt tuli rehellinen tilitys
- Baseball-ottelu keskeytyi myötähäpeään – fanin moka tallentui kameroihin
- Jasmi Joensuu: karu uutinen!
- Suuri suru – IL: Suomalaisille tuttu tv-urheilukasvo on kuollut
- YLE: Supertähden romahdus – nyt Saga Vanninen kertoo, mitä tapahtui
- MM-mitalisti paljasti – ura päättymässä pian
- Motonet GP 2026: TV, aikataulu, ohjelma, tulokset
- 16-vuotias lumilautalupaus lähellä menettää kätensä – dramaattinen pelastuminen
- Olympia-areenan katto ilmiliekeissä – tämä tiedetään
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Suuri suru – IL: Suomalaisille tuttu tv-urheilukasvo on kuollut
- IL: Suomalaishiihtäjä huolestui – romahtamassa ulos maajoukkueesta?
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- YLE: Supertähden romahdus – nyt Saga Vanninen kertoo, mitä tapahtui
- Jasmi Joensuu: karu uutinen!
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen