Taekwondon arvokisamitalisti Suvi Mikkonen universiadeissa 5. – ”Mitali oli otettavissa”
Taekwondoin Suvi Mikkonen sijoittui viidenneksi Gwangjun kesäuniversiadeissa alle 53-kiloisten painoluokassa. 27-vuotias Madridin yliopistossa liikuntatieteitä opiskeleva Mikkonen hävisi puolivälierissä serbialaiselle Dragana Gladovicille. Mikkonen on sijoittunut urallaan Lontoon olympialaisissa viidenneksi ja vuoden 2014 EM-kisoissa pronssille, joten viides sija universiadeissa ei tyydytä, nainen kertoo SuomiUrheilu-sivuston haastattelussa.
Suvi Mikkonen, oletko tyytyväinen suoritukseesi?
– Hemmetin viides sija. Viime aikoina se on ollut usein juuri se. En ole tyytyväinen, sillä mitali oli otettavissa. Vastustaja jolle putosin, niin olen voittanut hänet kaksi edellistä kertaa. Aina hänen kanssaan on ollut tiukkoja ja fyysisiä matseja, mutta tällä kertaa en pystynyt voittamaan häntä.
– Lopuissa olen ollut häntä fyysisesti vahvempi, nyt en pystynyt siihen. En pystynyt tekemään sitä kiriä, johon yleensä pystyn, Mikkonen manailee.
Millainen kokemus universiadit oli?
– Olisi ollut parempi kokemus, jos tulos olisi ollut eri. Muuten oli hieno kokemus ja kisa. Suosittelen tätä kyllä kaikille urheilijoille, että kannattaa tulla silloin kun on mahdollisuus.
Oliko latautumisesi samalla tasolla näihin kisoihin, kuin esimerkiksi MM-kisoihin tai olympialaisiin?
– Minulla on takana 3-4 tärkeää kisaa. MM-kisat olivat vuoden tärkein kisa, joka oli puolitoista kuukautta sitten. Sen jälkeen valmistautuminen näihin kisoihin oli aika rajoilla, mutta motivaatio oli varsin korkea, koska en pärjännyt Bakussa hyvin, niin täällä halusin pärjätä. Nyt oltiin lähellä, mutta ei ihan riittänyt.
Olet arvokisamitalisti ja olympiavitonen, koitko menestyspaineita Gwangjussa?
– En tuntenut paineita. Tuntui vaan siltä, että haluan voittaa mitalin. Tiesin, että siihen oli nyt hyvä mahdollisuus, jonka vuoksi tämä jäi pettymykseksi. Nyt se mitali olisi pitänyt ottaa.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Suomalaisjuoksija paljasti rakkauselämästään – ”En malta odottaa”
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Santtu Heikkisen MM-kisaan tuli karu käänne – taustalla sitkeä vaiva