Futsalin Pohjoismaiden mestaruusturnauksen ratkaissut Santeri Paltamaa: ”Olo on hyvä, mutta vähän hämmentynyt”
Kuva: Getty Images
Jyväskyläläinen KaDy eli Kampuksen Dynamo juhli sunnuntaina futsalin Pohjoismaiden mestaruusturnauksen voittoa Kööpenhaminassa.
Nordic Champions Cupin huippujännittävässä finaalissa kaatui tuttu vastustaja, Ilves FS, rangaistuspotkukilpailun jälkeen numeroilla 3-2 rp. 2-2 (0-1).
– Ilves hallitsi peliä siihen asti kun pelasimme tasakentällisillä. Jouduttuamme 2-0-häviölle otimme maalivahdiksi kenttäpelaajan. Se siirsi paineen Ilveksen päätyyn, ja saimme tehtyä kaksi maalia, voitto-osuman tehnyt 20-vuotias Santeri Paltamaa kertoi SuomiUrheilu-sivustolle.
Ennen finaalia KaDy kohtasi alkulohkossa tanskalaisjoukkueet FC Fjorbdoldin sekä København Futsalin. KaDy voitti Fjorbdoldin 3-1 (0-1) ja Københavnin 3-2 (2-1).
-Tanskalaiset eivät olleet yhtä kovia kuin Ilves. Heillä oli kyllä hyviä yksilöitä, mutta taktinen osaaminen oli heikompaa. Ilves prässäsi paljon paremmin, Paltamaa kertoi.
Nordic Champions Cupin ottelut olivat 20-vuotiaalle Paltamaalle ensimmäiset KaDyn paidassa.
– Olen aiemmin pelannut vain Petäjäveden Petäjäisissä. Pikkuveljeni kautta kuulin, että KaDyn kesätreenit ovat kaikille avoimia. Menin mukaan, ja nyt minua pyydettiin tänne.
– Kivaltahan tämä tuntuu. Olo on hyvä, mutta hämmentynyt, kun vielä alkukesästä en ollut missään tekemisissä KaDyn kanssa. Jatkan ainakin harjoittelua heidän mukanaan, mutta pelaamisesta en vielä tiedä, Paltamaa kertoi.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma