Suomelta iskukykyinen joukkue nyrkkeilyn miesten EM-kilpailuihin
Suomesta osallistuu kolme nyrkkeilijää nyrkkeilyn miesten Euroopan mestaruuskilpailuihin, jotka alkavat 6. elokuuta Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa. Suomen joukkueen nyrkkeilijät ovat Matti Koota (56 kg), Dmitri Tretyak (75 kg) ja Tomi Honka (91 kg).
– Joukkueemme on iskukykyinen EM-kilpailuissa. Kaikki nyrkkeilijämme ovat tällä kaudella nyrkkeilleet useita otteluvoittoja kansainvälisen lajiliiton AIBA:n kalenteriturnauksissa ja lähdemmekin hyvillä mielin hakemaan menestystä Bulgariasta, Suomen päävalmentaja Jarkko Pitkänen kertoo.
Suomen joukkueen konkari Matti Koota, 26, on viime vuoden EU-mestaruuskilpailujen hopeamitalisti. Vuonna 2008 Koota saavutti nuorten MM-pronssia. Kankaanpääläinen on sijoittunut tänä vuonna mitaleille kahdessa AIBA:n kalenteriturnauksessa ja voittanut Pohjoismaiden mestaruuden.
Dmitri Tretyak, 24, on iskenyt kaikista suomalaisista miesnyrkkeilijöitä eniten kansainvälisiä otteluvoittoja tänä vuonna saavuttaen useita mitalisijoja turnauksissa. Kotkalainen varmisti EM-kisapaikkansa viime viikolla kukistamalla karsintaottelussa 75-kiloisten Suomen mestarin Ilari Kujalan kaikin tuomariäänin 3-0.
Raskaansarjan Tomi Honka, 24, on iskenyt tänä vuonna Pohjoismaiden mestaruuden ja otteluvoittoja peräti neljässä AIBA:n kalenteriturnauksessa. EM-kilpailut ovat Hongalle uran toiset. Helsinkiläinen on edustanut Suomea myös maailmanmestaruuskilpailuissa ja Euroopan Unionin mestaruuskilpailuissa.
Suomen joukkueen valmentajina toimivat Jarkko Pitkänen ja Veli Koota.
Lähde: Nyrkkeilyliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Elian Lehto avasi tilanteensa Ylelle – toipuminen näyttää tältä
- Legenda on poissa – sydänkohtaus harjoituskentällä
- Maria Huntington: Suuri suru
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Maria Huntington: Suuri suru
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta