Suomen moukariässä heitti itsensä MM-kisoihin! – ”Selkä meinasi krampata junassa”

Viides heitto toi helpotuksen ja liikutuksen tunteet David Söderbergin kasvoille Helsingissä Eläintarhan kentän tuntumassa Moukaripörssin heittopaikalla.
IF Vomin heittäjän moukari kaarsi kesän kotimaiseen kärkitulokseen 76,03, jolla Pekingin MM-raja ylittyi kolmella sentillä.
– Eilen oli vielä epävarma olo. Selkä meinasi krampata junamatkalla Seinäjoelta tänne tullessa. Sain selän kuitenkin hieronnalla kuntoon, Söderberg totesi SUL:n tiedotteessa.
Kesäkuun alussa tehdystä urheilijan tyrän leikkauksesta nopeasti toipunut Söderberg on heittänyt kesän kuluessa vasta kolme loppukilpailua. Niiden aikana tulos on noussut Kalevan kisojen voittolukemista 74,68 yli 76 metriin.
– Nyt oli aamulla hyvä tuntuma kropassa, Söderberg totesi Helsingissä.
Söderberg heitti maanantaina tasaisen sarjan, jonka toiseksi pisin heitto kantoi 75,90.
– Kyllä kropassa on sellainen tunne, että parempaan on mahdollisuuksia, Söderberg sanoo.
Vuosi sitten Söderberg, 35, heitti 77,57 ja eteni Zürichin EM-kilpailuissa finaaliin. Maanantain kilpailun jälkeen Söderbergin matka jatkuu Helsingistä tiistaina kohti Hongkongin valmistautumisleiriä, josta hän siirtyy Pekingiin pari päivää ennen MM-kilpailujen karsintaa.
– Finaalipaikka on Pekingissä tavoitteena, Söderberg sanoo.
Toiseksi Helsingissä maanantaina heitti tuloksella 73,68 Noormarkun Nopsan Tuomas Seppänen. Hänen kesän paras tuloksensa on Porin Kalevan kisoissa SM-hopean tuonut 73,95.
– Nyt täytyy vaan koettaa herkistellä lisää, jos sitten saisi jotakin irti, Seppänen totesi.
– MM-kilpailuja ajatellen sain tänä kesänä heittämisen juonesta kiinni liian myöhään.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mistä tämä tuli? Suomalaiselta keihäsmieheltä järjetön kaari
- Saga Anderssonin muodonmuutos ällistyttää – ”Upea”
- Kuvat paljastavat: Hiihtoässät viihtyivät yhteisellä lemmenlomalla
- Shokkiuutinen tipahti – näin Sami Jauhojärvi kommentoi IS:lle
- MTV:lle lauottiin brutaaleja väitteitä Wilma Murron tilanteesta
- Anne Kyllöseltä näyttävä päivitys – kohta alkaa tapahtua
- Menikö nyt härskiksi? Iivo Niskaselta jäätävä kommentti Topi Raitaselle
- Oliver Helander jäi heikkoon tulokseen – kisan jälkeen saatiin vielä ikävämpi tieto
- Senni Salmisen suusta hurjaa tekstiä Timanttiliigan kilpailun jälkeen
- Frida Karlsson osallistuu uudenlaiseen tempaukseen – ”Genren seksikkäintä”
- Shokkiuutinen tipahti – näin Sami Jauhojärvi kommentoi IS:lle
- Surun murtama Riitta-Liisa Roponen jakoi nyt iloisen henkilökohtaisen uutisen
- Kuvat paljastavat: Hiihtoässät viihtyivät yhteisellä lemmenlomalla
- Saga Andersson riemuitsi – seivästähti laittoi ennätyksensä kunnolla uusiksi
- Senni Salmisen suusta hurjaa tekstiä Timanttiliigan kilpailun jälkeen
- Anne Kyllöseltä näyttävä päivitys – kohta alkaa tapahtua
- Oliver Helander jäi heikkoon tulokseen – kisan jälkeen saatiin vielä ikävämpi tieto
- Suomen hiihtoässä ajautui yllättäviin ongelmiin – nainen avautui tilanteestaan
- Ylen suosikkiasiantuntija lähtee – tässä on miehen uusi pesti
- HS: Seiväshyppääjä Elina Lampela teki uransa kannalta merkittävän ratkaisun