Wilma Murto ei pääse Pekingiin – syynä loukkaantuminen
Seiväshyppääjä Wilma Murto ei kilpaile enää kuluvalla kaudella. Salon Vilpasta edustavalla hyppääjällä on vasemman jalkaterän veneluussa rasitusmurtuman esiaste.
Murto on tällä kaudella hypännyt hallissa 440 ja ulkoradoilla 430. Hän oli Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n rankingissa lähellä paikkaa Pekingin MM-kisoissa. IAAF ei kuitenkaan ole paikkaa vahvistanut.
Murto, 17, kävi tutkituttamassa jalan ortopedi Ilkka Räsäsellä, joka on myös Suomen MM-joukkueen lääkäri.
– En voi suositella kilpailemista nyt, koska on olemassa riski vamman pahentumisesta varsinkin kun vamma on tuntunut myös hyppysuorituksessa, Räsänen sanoo Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.
– On parempi, että vamma parannetaan nyt kaikessa rauhassa, jonka jälkeen voidaan aloittaa valmistautuminen tulevaan kauteen.
Räsäsen mukaan Murto voi jatkaa rauhallista liikuntaa, mutta hyppääminen ja juokseminen ovat toistaiseksi pannassa.
– Kuntoutumisaika on noin 6-8 viikkoa ja parantumisennuste on erittäin hyvä, kun vamma hoidetaan tässä vaiheessa. Jos se päästetään rasitusmurtuman asteella, kuntoutumisaika voi olla pitkä, Räsänen sanoo.
Lähde: yleisurheilu.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympiatähti paljastaa: julkaisee alastonkuvia taitelijanimellä
- Oho! Suvi Minkkinen räväytti asullaan – ”Milanon muotiviikolle?”
- Vilma Nissinen löi rahoiksi – hiihtotähden reaktio kertoo paljon
- Kaikki Los Angelesin kesäolympialaisista 2028
- Norjalle taas surkeita uutisia – tähti loukkaantui
- Jutta Leerdam keikisteli yksityiskoneessa – tästä syttyi Hollannissa raivo
- Suomen joukkue ampumahiihdon sekaviestiin valittu!
- Suru-uutinen: Suomen jääkiekon suuri legenda on kuollut
- Minionit olivat liikaa – olympialaisissa erikoinen kohu
- Hiihtorakkaus paljastui: Selene, 20, iski maajoukkuetähden veljen!
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Vilma Nissinen syyttää mediaa: ”Teidän kohunne”
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Ice Cage: Makwan Amirkhani kohtaa ”Stagalan” – näin ottelu käydään