Cocks ja HIFK pistejakoon – näin pelattiin käsipallon SM-sarjassa keskiviikkona
Miesten käsipallon SM-sarjassa pelattiin keskiviikkona kolme ottelua. Cocksin ja HIFK:n välinen kohtaaminen päättyi tasapeliin, HC West kukisti BK46:n ja Dicken puristi voiton SIF:ää vastaan.
Tiukka tasapeli Riihimäellä
Monia käänteitä sisältänyt Cocksin ja HIFK:n kohtaaminen päättyi lopulta pistejakoon maalein 27-27.
Ottelun alku mentiin Cocksin hienoisessa hallinnassa, mutta 18. minuutilla numerot olivat tasan 6-6. Avausjakson lopulla maaleja alkoi syntyä tiuhemmalla tahdilla ja Cocks oli sen verran terävämpi, että johti tauolla kahdella maalilla.
Toisen jakson alussa HIFK käänsi ottelun kuitenkin nopeasti edukseen. Vierasjohto venähti pian kolmeen maaliin ja HIFK piti tahtipuikkoa hallussaan johtaen parhaimmillaan vielä 22. minuutilla neljällä maalilla. Tästä alkoi kuitenkin Cocksin loppukiri, joka nosti isännät lopulta pistejakoon.
Pistemenetys oli Cocksille kauden ensimmäinen.
– Teknisten virheiden määrä oli hirveä, Cocks-luotsi Kaj Kekki ihmetteli.
HIFK:n valmentaja Toni Kalliota jäi hiukan kaivertamaan voiton karkaaminen käsistä lopussa.
– Vähän harmittaa, kun ei tullut voittoa, mutta kiva saada piste Riihimäeltä. Ollaan hyvin aikataulussa, Kallio sanoi.
HC West voittoon selvin numeroin
HC West hallitsi kotiotteluaan BK-46:tta vastaan alusta loppuun ja otti selkeän 32-16-voiton.
Edellisessä ottelussaan heti alussa Dickenin jalkoihin jäänyt HC West oli oppinut läksynsä ja kuritti nyt BK:ta saman kaavan mukaan. West johti 10 minuutin pelin jälkeen 5-1 ja yhdeksän minuuttia myöhemmin jo 10-2. Taukoa Kauniaisissa vietettiin kotijoukkueen selkeässä yhdeksän maalin johdossa.
Toisella jaksolla vieraat saivat alussa parempaa otetta pelistä ja kuroivat eron jo kuuteen maaliin. West kuitenkin nykäisi uudestaan ja hiukan jakson puolivälin jälkeen kotijoukkueen johto oli jo toistakymmentä maalia. Tämän jälkeen voittajasta ei ollut enää epäselvyyttä ja West lasketteli vakuuttavaan voittoon.
Dicken puolusti SIF:n kumoon
SIF piti avausjakson ajan Dickeniä tiukoilla, mutta vieraiden tiivis puolustuspelaaminen oli toisella jaksolla isännille liikaa ja Dicken vei voiton selkeällä erolla 25-13.
Vahvasti alkukauden pelannut Dicken sai kokea SIF:n olevan tosissaan metsästämässä avausvoittoaan. Maalit olivat todella tiukassa ja vaikka Dicken vähitellen veti kolmen maalin eron, SIF nousi nopeasti takaa käyden johdossakin. Taukoa kohti Dicken sai taas juonesta kiinni ja johti ensimmäisen 30-minuuttisen jälkeen kahdella maalilla.
Toisella jaksolla Dickenin puolustus pysyi edelleen hyvin tiiviinä ja kun joukkue itse takoi maaleja tasaisesti, ero alkoi pikku hiljaa kasvaa. Dicken johti reilu kymmenen minuuttia ennen loppua jo kymmenellä maalilla ja ottelun lopussa jännitettiin lähinnä voittomarginaalin suuruutta.
Dickenin päävalmentaja Björn Monnberg puki ottelun kulun sanoiksi varsin selkeällä tavalla.
– Meillä oli alussa hieman hankaluuksia saada peliämme toimimaan. Kärsivällisyydellä ja omaan tekemiseemme uskoen saimme pelin paremmin uomiinsa toisella jaksolla, Monnberg totesi lopulta tyytyväisenä.
Samoilla linjoilla valmentajansa kanssa oli Dickenin maalilla ottelun vakuuttavimman pelaajan tittelin kaapannut maajoukkuemaalivahti Mikael Mäkelä.
– Vaikea arkipeli, puolustus ok mutta hyökkäyspää tökki liikkeen puuttuessa. Jalat eivät toimineet alussa, mutta saimme ne paremmin liikkeelle toisella jaksolla.
SIF:n päävalmentaja Kaj Hagman jäi päivittelemään omiensa hyökkäyspelin hampaattomuutta.
– Puolustuspelimme oli ihan hyvää, mutta eihän ottelua voi voittaa jos tekee 13 maalia. Hyökkäyspäässä olimme todella aneemisia ja haluttomia, pauhasi Hagman.
Lähde: Käsipalloliiton sivut.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Sara Lappalainen tiputti uutispommin – nainen ällisteli ihmisten reaktioita IS:lle
- ”Shokki” – Riitta-Liisa Roposen toiminta nousi otsikoihin Norjassa
- Therese Johaug palasi maajoukkuetreeneihin – kilpakumppaneilta suoraa tekstiä naisen kunnosta
- Video Mike Tysonin treeneistä veti mieliä mataliksi – ”Ette voi enää huijata meitä”
- Kristiina Mäkelän elämä muuttui täysin – pysäyttävät sanat IL:lle
- Hiihtäjärakas vaihtoi maisemaa – Viivi Lehikoiselta jäätävä kuitti
- Hiihtomieheltä synkkää puhetta Jelena Välbestä – ”Lääkäritkin ovat voimattomia”
- Kaisa Mäkäräinen lähti Suomesta – tämä näky sai naisen ällistymään
- Eläköitynyt Sara Lappalainen vaihtoi lajia – esitti mykistävää ylivoimaa
- Harri Olli esitti IS:lle skandaalinkäryisen väitteen
- Hiihtomieheltä synkkää puhetta Jelena Välbestä – ”Lääkäritkin ovat voimattomia”
- Hiihtäjärakas vaihtoi maisemaa – Viivi Lehikoiselta jäätävä kuitti
- Kaisa Mäkäräinen lähti Suomesta – tämä näky sai naisen ällistymään
- Voiko tämä olla mahdollista? IL:lle shokkiväite Nooralotta Neziristä
- Harri Olli esitti IS:lle skandaalinkäryisen väitteen
- Nyt jännittää – Ylen suosikkitoimittaja Laura Arffman odottaa isoa päivää
- Eläköitynyt Sara Lappalainen vaihtoi lajia – esitti mykistävää ylivoimaa
- Seivästähti Molly Caudery esitteli rantakuntoaan Thaimaassa – ”Näytät tyrmäävältä”
- Johanna Matintalo aisti jotain kotipihallaan – viiden minuutin päästä soi ovikello
- Kaikki on muuttunut: Lotta Haralan päivitys koskettaa