Mestaruusliigan eliittihakkuri siirrostaan: ”Ehkä omakin nimi jää historian kirjoihin”
Kuva: Juha Tamminen
Lentopallon Mestaruusliiga pyörähti käyntiin syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Tiikerit, VaLePa ja Hurrikaani ovat kolme suurinta suosikkia, mutta heidän takanaan on erittäin kova ja tasainen keskikasti. Yksi kärkikolmikon haastavista joukkueista on toisen kautensa Liiga-Riennon avausviikonloppuna kaatanut kuopiolainen LEKA Volley.
– Mahdollisuudet ovat aina SM-kultaan asti, mutta välieräpaikka voisi olla realismia. Kolmen kärki vaikuttaa nimilistoiltaan aika kovilta, ja heidän kaatamisensa vaatisi nappipelejä. Sen jälkeen tulee tasainen keskikasti, josta ei voi sanoa juuta eikä jaata, ja pelit voivat mennä ristiin rastiin. Koitamme nousta sieltä neljän sakkiin, sanoo LEKA Volleyn hakkuri Timo Leikas SuomiUrheilu-sivuston haastattelussa.
Leikas oli viime kaudella Pielaveden Sammon paidassa Mestaruusliigan pistepörssin viides.
Mitä ajatuksia sinulla on siitä, että pisteitä odotetaan taas paljon?
– Hakkurin paikka velvoittaa siihen. Parempihan olen siinä kuin aloitusten nostamisessa. Meille on tullut isokokoinen amerikkalainen yleispelaaja Greg Petty, ja hänkin pystyy kantamaan hyökkäysvastuuta. Hakkurin rooli on sellainen, että pelissä on passimäärän kautta. Se auttaa pysymään pelissä. Silloin on aina kivempi pelata. 30-vuotias Leikas sanoo.
Miehen pistemäärä avauskierroksen 3-0 –voitossa oli 16 pistettä. LEKA kohtaa lauantaina Team Lakkapään.
”En usko, että tomaateilla heitellään”
Leikas pelasi neljä edellistä kautta Sammossa. Siirto LEKA Volleyn paitaan oli suhteellisen helppo, sillä mies on asunut Kuopiossa jo monta vuotta. – Sammon puolelta tuli signaalia, että jatkosopimusta ei tulisi. Oli edessä uuden työpaikan etsintä. Into lentopalloon oli kova, ja läheltä löytyi uusi työnantaja. Se oli hieno tilanne, sillä olen kotiutunut hyvin Kuopioon. Se mahdollistaa ammattimaisen pelaamisen. On mukavaa olla rakentamassa jotain uutta. LEKA pelaa vasta toista kauttaan. Voi olla, että omakin nimi jää historian kirjoihin, kun on voinut olla auttamassa tämäntyyppistä joukkuetta. Miltä Sammon ja LEKA Volleyn paikallisvääntö tuntuu? – Sitä tuntui olevan enemmän Sammon puolelta. Sillä on kuitenkin oma historiansa ja LEKA on tullut vasta mukaan kilpailuun. LEKAssa keskitytään enemmän oman organisaation luomiseen, eikä omaa kulttuuria ole vielä ehtinyt tulla. Viime kaudella se tuntui voimakkaammalta. Nyt tuntuu siltä, että jokainen vastustaja on samanlainen. Voi olla, että lähempänä ensimmäistä Sampo-peliä asia tulee mieleen. Olin siellä kuitenkin neljä vuotta. Kiva heitä vastaan on päästä pelaamaan. Minulla ja Sammon faneilla on hyvät välit. En usko, että ainakaan tomaateilla heittelevät! Ainakin ennen peliä varmaan voimme hymyillä puolin ja toisin! Leikas on myös yksi Mestaruusliigan somepelaajista. Vielä digimaailman haltuunotto ei ole tapahtunut. – Vielä minulla ei ole Facebook-tiliäkään, mutta WhatsApp on! Tätä voisi alkaa miettiä, sillä siihen on saatu oikein koulutuskin. Kai sinnekin on jollain lailla sormet työnnettävä, että saadaan näkyvyyttä sitäkin kautta, Leikas nauraa. Panu Markkanen Twitter @PanuMarkkanenLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus