Suomen alle 19-vuotiaiden salibandymaajoukkue marraskuussa Tshekin Brnossa pelattavaan EuroFloorball Tour -turnaukseen on nimetty. Suomi kohtaa Brnossa Tshekin, Sveitsin ja Ruotsin.

Menossa on vahdinvaihto, sillä mukana on sekä keväällä MM-kultaa juhlineen 1997-ikäluokan pelaajia että soihtua seuraavaksi kantavan seuraavien kisojen MM-ikäluokan 1998 syntyneitä. Nyt nimetyssä joukkueessa on yksitoista 1997 syntynyttä pelaajaa, joista kahdeksan juhli toukokuussa Helsingborgissa maailmanmestaruuutta. Vuonna 1998 syntyneitä seuraavaan eli kevään 2016 MM-turnaukseen tähtääviä lahjakkuuksia ryhmässä on kymmenen.

– Tämä on hyväksi todettu tapa siirtyä limittäin ikäluokasta toiseen kun kokemus kansainvälisistä peleistä välittyy vanhemmilta nuoremmille eikä synny tilannetta, jossa kaikki olisivat yhtäkkiä ensikertalaisia, Suomen päävalmentaja Heikki Luukkonen kertoo.
– Vuonna 1998 syntyneet olivat ensi kertaa mukana Tanhuvaaran leirillämme, ja ikäluokka 1999 liittyy mukaan ensi helmikuun Ruotsi-otteluissa. Edellisille eli 1997 syntyneille tämä on viimeinen nuorten maaottelutapahtuma, Luukkonen kertoo ja kehuu MM-kultaikäisten asennetta.
– Täytyy kiittää heidän motivaatiotaan. Vaikka he ovat jo käyneet MM-kisat, pelaajat halusivat vielä ehdottomasti mukaan pelaamaan lisää kansainvälisiä otteluita.

Uusimmasta maajoukkueikäluokastamme päävalmentaja Luukkonen nostaa erityisesti esiin kaksi nimeä: TPS-hyökkääjä Eero Jalon ja uusikaarlepyyläisen Blue Foxin puolustaja Alexander Nymanin.

– Eero Jalo oli mukana jo viime vuonna Ruotsi-otteluissa ennen MM-kisoja vuotta muita nuorempana, ja hänellä on jo kokemusta Salibandyliigasta. Alexander Nyman taas on esiintynyt vahvasti sekä liiton pelaajapolkutapahtumissa että seurajoukkueessaan, ja hän on tehnyt valmennusryhmäämme vaikutuksen miehekkäillä otteillaan. Nyman kuuluu ainoana 1998 syntyneenä joukkueen kapteenistoon, jonka muut jäsenet ovat Tuure Ailio, Tuukka Salo ja Matias Lintula.

– Seuroissa ja akatemiatoiminnassa on tehty todella hyvää työtä. Me maajoukkuevalmentajat olemme etuoikeutetussa asemassa päästessämme valitsemaan joukkueen niin suuresta joukosta loistavia pelaajia ja urheilijoita, Luukkonen päättää.

Suomen U19-joukkue

Maalivahdit
1 Santeri Pohjonen 1997 Nokian KrP
35 Riku Saarentola 1998 Classic

Puolustajat
2 Jere Rekilä 1998 Tikkurilan Tiikerit
3 Antti Suomela 1998 OLS
5 Teemu Metsälä 1997 Steelers
10 Matias Lintula 1997 Koovee
13 Tuukka Salo 1997 Classic
23 Perttu Järvinen 1998 Tapanilan Erä
25 Alexander Nyman 1998 Blue Fox

Hyökkääjät
4 Mika Majalahti 1998 Tapanilan Erä
6 Tino Lindstedt 1998 Classic
8 Eetu Sorvali 1998 Josba
9 Jussi Töyrylä 1998 TPS
11 Oskari Heikkilä 1997 Classic
12 Eero Jalo 1998 TPS
14 Eetu Sikkinen 1997 Classic
15 Olli Wikstedt 1997 OLS
18 Rasmus Kainulainen 1997 LaSB
19 Henri Luoma 1997 Tapanilan Erä
20 Joonatan Surakka 1997 Tapanilan Erä
21 Riku Holopainen 1997 Tapanilan Erä
22 Tuure Ailio 1997 Tapanilan Erä

Päävalmentaja Heikki Luukkonen
Valmentaja Joonas Naava
Valmentaja Jyri Korsman
Valmentaja Atte Juuti
Maalivahtivalmentaja Tapio Tamminen
Fysioterapeutti Antti Ylinen
Huoltaja Mikko Mattila
Joukkueenjohtaja Sami Kuivalainen

Lähde: Floorball.fi