Entinen Liiga-kiekkoilija ja JYPin entinen urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen on kokenut elämässään kovia.

Uuno.fi -sivusto uutisoi, että Viitasen entinen puoliso, 45-vuotias entinen opettaja, on tuomittu törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Rikokset tapahtuivat keväällä 2019. Nainen oli tuolloin 37-vuotias ja hänen seksuaalirikoksensa uhri oli vasta 15-vuotias oppilas.

Nainen oli tapahtumien aikaan naimisissa Viitasen kanssa.

Tapahtunut tuli täytenä yllätyksenä

Entisen jääkiekkoilijan on vaikea ymmärtää, miten tällaista pääsi tapahtumaan. Samaan aikaan pariskunta oli rakentamassa muun muassa taloa.

– Onhan se sellainen asia, ettei sitä pysty järjellä selittämään. Miksi kukaan aikuinen ihminen, jolla oli asiat niin hyvin kuin hänelläkin, ryhtyy toimimaan tuolla tavalla?

– En oikein tiedä, mitä siihen voisi sanoa. Minun kirjoissani se on sairasta toimintaa. En voi siihen muuta sanoa, Viitanen kommentoi Uunolle.

Viitasen mukaan tieto tapahtuneesta johti nopeasti avioeroon. Hän ei saanut tietää, miksi entinen puoliso teki, mitä teki. Myös yhteydenpito on jäänyt.

Viitanen kävi tapahtumien vuoksi todella pohjalla. Tänä päivänä hän kertoo kuitenkin elämän hymyilevän.

Vankeus uhkaa

Vuonna 2019 tapahtuneessa tapauksessa 37-vuotias opettaja käytti hyväkseen onnettomuuden kokenutta 15-vuotiasta oppilastaan luomalla tähän luottamuksellisen suhteen.

Koulun ulkopuolellakin autoissa ja muualla järjestetyt salatut tapaamiset sisältyivät suutelua, koskettelua ja lopulta sukupuoliyhteyttä.

Vaikka nainen kiisti osan teoista, käräjäoikeus piti uhrin kertomusta, viestejä ja muuta todistelua uskottavana. Oikeus katsoi naisen syyllistyneen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen, sillä hän käytti räikeällä tavalla virka-asemaansa väärin.

Seurauksena nainen tuomittiin kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeuteen sekä maksamaan uhrille 7 000 euron kärsimyskorvaukset.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.