KaDylle puhdas kotivoitto FC Kemistä
Kuva: Getty Images
Kampuksen Dynamo kukisti FC Kemin Futsal-liigan ottelussa sunnuntaina.
Sunnuntaina Jyväskylään saapui sarjanousija FC Kemi, joka oli aloittanut ensimmäisen liigakautensa pirteästi ja napannut pisteitä kaikissa kolmessa aiemmassa pelissään. Nuoret kemiläiset pistivät hyvin kampoihin, mutta joutuivat lopulta taipumaan KaDyn edessä lukemin 3-0 (1-0).
Jukka Kytölä nousi sunnuntaina ottelun hahmoksi ollen mukana jokaisessa ottelun maalissa. Toisena isäntien sankarina esiintyi maajoukkueessakin viime aikoina nollapelejä otellut Juha-Matti Savolainen, joka joutui muutamia kertoja kurottautumaan näytäviinkin venymisiin.
Helposta kotivoitosta sunnuntain ottelussa ei ollut kyse. Vieraat olivat urheilullisia, taitavia ja voitontahtoisia, ja muutamaan otteeseen peli meni kiivaaksi pystypainiksi, jossa kunnostautui esimerkiksi Tarkko Savela, joka sai varsin hyvin pidettyä kurissa ja nuhteessa kokeneen Keijo Huuskon ja vieraiden parhaana palkitun Iiro Vanhan. Dynamon maaliteko näytti kuitenkin alkuun takeltelevan, ja Juha Huusko sai avattua maalitilin vasta ensimmäisen puoliskon viimeisellä minuutilla.
Tilastot ja myöhemmin ilmestyvä tarkempi raportti ottelusta löytyvät täältä.
Lähde: KaDyn verkkosivut.
LUE MYÖS:
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Suomalaisille karvas pettymys – MM-kisat matkaavat Ruotsiin