Mika Poutala luisteli kahdeksanneksi Salt Lake Cityn maailmancupissa
Kuva: Getty Images
Pikaluistelija Mika Poutala sijoittui kahdeksanneksi Salt Lake Cityn maailmancupin osakilpailun avausmatkalla. 500 metriä kulki aikaan 34,50.
Kisan voittoon luisteli ensimmäisenä ihmisenä 500 metriä alle 34 sekunnin luistellut Venäjän Pavel Kulizhnikov. Venäläisen uudet ME-lukemat kirjattiin 33,98. Toiseksi luisteli uudella ennätyksellään isäntämaan Mitchell Whitmore (34,19) ja kolmanneksi Kanadan William Dutton (34,35).
– Positiivisia asioita oli tänään kauden paras ensimmäinen satanen ja vaikka olikin epäonnistunut luistelu, olin silti kahdeksas, Poutala toteaa Luisteluliiton verkkosivuilla.
B-ryhmässä Pekka Koskela luisteli 35,32 sijoituksen oltua 20:s. Juho Vaittinen luisteli puolestaan uuden ennätyksensä 35,82 (26.). Ryhmän nopein oli Kanadan Alexandre St-Jean (34,57).
Elina Risku avasi viikonlopun 500 metrin B-ryhmässä ajalla 38,79. Aika on 0,09 sekuntia Calgaryssä viime viikonloppuna luistellusta Suomen ennätyksestä. Riskun sijoitus oli 12. ja kauden ensimmäiset maailmancupin pisteet jäivät 0,14 sekunnin päähän. Maailmancupin pisteille on vaadittu tämän kauden starteissa nyt 38,64, 38,55 ja 38,65. Korean 15-vuotias Min-Sun Kim voitti kisan ajalla 38,10.
Lähde: Luisteluliiton verkkosivut.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Johannes Kläbo haukuttiin pystyyn – ”Narsistinen apina”
- Matilda Castren teki katoamistempun – taustalla valtava tragedia: ”Jätti sydämeeni aukon”
- Suomalainen urheiluseura suree – legenda kuoli: ”Yllättävä poismeno”
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys – ”Paljon on muuttunut”
- Tarrataanpa takamukseen – suomalaisella naisjoukkueella melkoinen rutiini
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”