Suomen lumilautailijaässälle pitkä tauko kisoista

Lumilautailija Peetu Piiroisella on repeämä lihaksessa, joka pitää hänet sivussa kilpailuita 6-8 viikkoa.
Piiroinen joutuu pitämään taukoa mäestä jouluun saakka. Kolme viikkoa sitten Itävallassa tullut vamma on magneettikuvissa osoittautunut oikean reiden lähentäjälihaksen parin säikeen repeämäksi.
– Itävallan Stubaissa oli suhteellisen isot hyppyrit, joista ensimmäisestä tulin loppupäivästä palloon. Sekä asteet että hyppy jäivät vajaaksi, enkä ilmassa ollut tajunnut siihen valmistautua. Tuli kumpuun, enkä mitenkään pystynyt seivaamaan. Tömähti vain, Piiroinen valottaa Suomen Lumilautaliiton tiedotteessa.
– Ei se heti ollut edes hirveän kipeä. Huomasin vain, että jotain tuli. Sen verran oli adrenaliinia veressä, että jatkoin vielä laskemista. Suomeen palattuani kävin lääkärissä, jossa todettiin, että pieni lihasvamma on kyseessä. Pidin noin viikon tauon ja menin takaisin Stubaihin laskemaan. Huonossa ländäyksessä se sitten meni pahemmin. Sen jälkeen Suomessa kuvattiin ja tutkittiin tarkalleen mikä on.
Stubai on ollut Piiroiselle epäonninen paikka, sillä hän loukkaantui siellä myös viime vuonna.
– Harmi. On ollut aika paljon pikku loukkaantumisia. Viime vuonna Stubaissa tuli vammaa selkään, ja välilevyhomma vaivasi koko viime kauden ja vähän vieläkin. Stubaissa on isot hyppyrit ja se on hyvä paikka opetella uusia temppuja, niin väkisinkin silloin tällöin tulee jotain. Toisaalta tänä kautena olen päässyt laskemaan hyviä mestoja ja lasku kulkenut. Nyt pitää vaan parannella itsensä takaisin. Joulun jälkeen voi varmaankin lähteä laskemaan, pohtii Piiroinen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Toni Nieminen haluaa nyt rahaa – näistä sanoista paistaa jo epätoivo
- Merkittävä elämänmuutos – tähän Saga Vanninen on alkanut kypsyä
- Riitta-Liisa Roponen vaihtoi bilevaihteelle – säteili mekossa: ”Mikä mimmi”
- Moukaritähti Silja Kosonen hempeili somessa
- Kyllä nyt kelpaa: Joni Mäki kertoi loistavia uutisia
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Suvi Minkkinen ällistyi siitä, mitä hänen silmänsä oikein todistivat Helsingissä
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Älytön ennätysparannus – suomalaiselta superlahjakkuudelta loistava veto
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Kyllä nyt kelpaa: Joni Mäki kertoi loistavia uutisia
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Moukaritähti Silja Kosonen hempeili somessa
- Älytön ennätysparannus – suomalaiselta superlahjakkuudelta loistava veto
- Riitta-Liisa Roponen vaihtoi bilevaihteelle – säteili mekossa: ”Mikä mimmi”
- Maailman paras: Suomalaiselta yleisurheilijalta älytön kellotus