Ex-mäkikotka toivoo parempaa menestystä – Taaperrus vaikuttaa jo lajin suosioon

Mäkihypyn moninkertainen arvokisamitalisti Tami Kiuru toivoisi suomalaishyppääjien nousevan takaisin lajin huipulle.
Tami Kiurun aktiiviaikoina oli harvinaista, että podiumille ei kiivennyt suomalaishyppääjää oli kisa mikä tahansa. Kiuru itsekin pääsi juhlimaan olympiahopeaa Torinossa 2006 joukkuekilpailussa ja MM-kultaa Val di Fiemmen MM-kisoissa 2003. Joukkuemäessä tuli hopeaa myös Oberstdorfissa 2005. Henkilökohtaisella tasolla Kiuru hyppäsi Planicassa lentomäessä MM-pronssille.
Nyt Kiuru toimii Lahden MM-kisojen 2017 ja MM-esikisojen kilpailupäällikkönä ja on hieman huolissaan suomalaisten nykymenestyksestä ja sen vaikutuksesta kisojen mielenkiintoon kansan syvissä riveissä.
– Kyllähän se menestys tai sen puute aina vaikuttaa. MM-kisat on tapahtumana niin ainutlaatuinen ja tuo varmasti ihan erilailla fiilistä. Ei kuitenkaan voida järjestelyissä rakentaa vain urheilijoiden menestyksen varaan, vaan paljon pitää töitä tehdä, että mielenkiinto herää. Urheilijat ja menestys on iso osa sitä, mutta oheistuote on koko ajan entistä tärkeämpi. Ei voida mennä enää perinteisellä pelkällä urheilijoiden varaan rakennetulla kaavalla, Kiuru kertoo SuomiUrheilu-sivustolle.
Kiuru toivoo, että suomalainen mäkihyppy nousee aallonpohjukasta. Oikotietä onneen entisellä mäkikotkalla ei ole.
– Sinänsä kyllähän sitä aina toivoo, että Suomi menestyy, oli laji sitten mikä tahansa. Suoranaisesti on vaikea sanoa, mikä siellä on vikana tai lähteä kommentoimaan, kun ei itse enää ole mukana lajissa niin tiiviisti. Onhan tietysti junnumäärät paljon pienempiä nykyään kuin esimerkiksi silloin, kun itse olin junnu. Ymmärtääkseni junnuja on saatu kuitenkin lisää lajin pariin kuin mitä siellä jossain välissä oli. Ja vaikka siellä ei nytkään ole valtavaa massaa, mutta löytyy muutamia todella hyviä lupauksia, Kiuru toteaa.
Tällä(kin) kaudella mäkihypyssä on paljon puhuttanut hyppypukujen kanssa pelailu. Harri Ollikin hylättiin sääntöjen vastaisen puvun takia maailmancup-avauksessa Klingenthalissa.
– Hyvä, että uusi sääntö tuli. Jättää pelaamisen pois. Urheilijat kyllä tietävät tasan tarkkaan onko puku sääntöjen mukainen vai ei ja ovat itse vastuussa siitä. Välineet kuitenkin pyritään viemään rajoille saakka, että niistä saadaan kaikki hyöty irti. Sama pätee kaikkiin lajeihin huippu-urheilussa kun viimeisiä millejä ja sekunteja koetetaan saada irti. Se on melkoista tasapainoilemista.
Pasi Heikkilä
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille