Lentopallomaajoukkueelle voitto Egyptistä – ”Tällainen vaatii kovaa keskittymistä”

Suomen lentopallomaajoukkue kaatoi keskiviikkona Egyptin Kuortaneella 3-1 (34-26, 25-19, 25-23, 25-20). Peli oli Suomen viimeinen virallinen ottelu ennen Berliinin olympiakarsintoja.
Suomi oli avauserän vaikeuksissa huikeasti edellispäivästä parantaneen Egyptin hakkurin Ahmed Abdelhayn kanssa. Hakkuri takoi erään 12 pistettä.
– Tiedettiin, että mies parantaa ja niinhän hän tekikin ja olimme helisemässä. Toisen erän alkuun saatiin jo häntä kiinni ja sitten erän loppupuolella mies valitettavasti joutui pois kentältä, päävalmentaja Tuomas Sammelvuo totesi tiedotteessa.
Abdelhay sai verkolla iskun kasvoihinsa omalta joukkuetoveriltaan, eikä enää palannut peliin.
– Tykkään, että voitetaan myös peli jossa taso vaihtelee paljon. Tällainen vaatii kovaa keskittymistä, Sammelvuo sanoi.
Tiistain pelin tapaan Suomen passari-hakkuri -kaksikkona pelasivat Eemi Tervaportti ja Lelu Ojansivu. Ojansivu teki neljään erään 19/+7 ja antoi positiivisia merkkejä jaksamisestaan sairastelujen jälkeen.
Yleispelaajina Sammelvuo peluutti kaksi ensimmäistä erää Antti Siltalaa (10/+6) ja Niklas Seppästä (7/+4). Molemmat hyökkäsivät erinomaisilla tehoilla. Kahteen seuraavaan erään paikat ottivat Eemeli Kouki (4/-1) ja Elviss Krastins (11/+9). Krastins nousikin joukkueen tukirangaksi.
– Erittäin hieno juttu. Elviss toi paljon energiaa tuttuun tyyliinsä ja teki hyviä ratkaisuja kentällä. Hän käytti fyysistä potentiaaliaan nyt komeasti, Sammelvuo kiitteli.
Keskipelaajista pelasivat nyt Tommi Siirilä (9/+4) ja Jukka Lehtonen (4/-1).
Suomi ja Egypti pelaavat vielä torstaina harjoitusmielessä Kuortaneella ja vuoden ensimmäinen päivä joukkueella on vapaata. 2.1. vuorossa on matka Helsinkiin ja illalla jääkiekon nuorten MM-turnauksen seuraaminen paikan päällä. 3.1. joukkue matkustaa Berliiniin, jossa Euroopan olympiakarsinta käynnistyy 5.1.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Jasmi Joensuu heitti talviturkin – yllätti rantakuvallaan: ”Kesä saa tulla”
- ”Sinulla on liian vähän vaatteita” – naisurheilijan kisa-asu pöyristytti
- Melkoinen haaste: Ella Junnila teki paljastuksen elämästään
- Suomi jäi taakse – Yle: Suomalainen hiihtomies teki rajun ratkaisun
- Krista Pärmäkoski vaihtoi bilevaihteelle – meni katsomaan tätä miestä
- Kaisa Mäkäräinen otti mittaa omaa rakastaan vastaan – huonostihan siinä kävi
- Suomalainen keihästähti koki rintakipuja – sitten lääkäri lausui naiselle karut sanat
- Mistä tämä tuli? Suomalaiselta keihäsmieheltä järjetön kaari
- Saga Anderssonin muodonmuutos ällistyttää – ”Upea”
- Kuvat paljastavat: Hiihtoässät viihtyivät yhteisellä lemmenlomalla
- Shokkiuutinen tipahti – näin Sami Jauhojärvi kommentoi IS:lle
- Mistä tämä tuli? Suomalaiselta keihäsmieheltä järjetön kaari
- Kaisa Mäkäräinen otti mittaa omaa rakastaan vastaan – huonostihan siinä kävi
- Krista Pärmäkoski vaihtoi bilevaihteelle – meni katsomaan tätä miestä
- Kuvat paljastavat: Hiihtoässät viihtyivät yhteisellä lemmenlomalla
- Surun murtama Riitta-Liisa Roponen jakoi nyt iloisen henkilökohtaisen uutisen
- Senni Salmisen suusta hurjaa tekstiä Timanttiliigan kilpailun jälkeen
- MTV:lle lauottiin brutaaleja väitteitä Wilma Murron tilanteesta
- Anne Kyllöseltä näyttävä päivitys – kohta alkaa tapahtua
- Oliver Helander jäi heikkoon tulokseen – kisan jälkeen saatiin vielä ikävämpi tieto