Miska Mustonen säväytti kumparelaskun Eurooppa cupissa
Kumparelaskun Eurooppa cup jatkui viime viikon vaihteen tapaan Ranskan Albiezissa. Lämpimät kelit olivat sulattaneet rinteestä lumet niin, että viikolle kaavaillut harjoitukset peruttiin ja rinteeseen jouduttiin lapioimaan lisää lunta talkoovoimin. Lumen puutteesta huolimatta eilen päästiin taas tositoimiin harjoituksissa. Tänään (torstaina) jatkettiin kauden kolmannella kumparelaskun Eurooppa cupin osakilpailulla.
Torstaisessa kisassa Miska Mustonen säväytti laskemalla aivan mahtavasti 2. sijalle. Edelle tuloksissa kiri ainoastaan Ruotsin Walter Walberg, joka nappasi jo kolmannen perättäisen voiton kuluvan kauden Eurooppa cup kiertueella. Kolmanneksi sijoittui Ranskan Jeremy Lenvers. Muista suomalaisista Anniina Lahti jatkoi nousujohteista reissua sijoittuen naisten puolella hienosti 6. sijalle. Mustosen lisäksi miesten puolella finaaliin selvisi Johannes Suikkari ja Riku Voutilainen. Kumpainenkin teki finaalilaskuissaan virheen alahypyissä. Lopputuloksissa pojat löytyvät sijoilta 12 ja 13, Lassi Pohtolan säestäessä 18 sijalla. Naisten toisen edustajan Kreeta Holopaisen alkukilpailu päättyi kaatumiseen ja 16 sijaan. Miro Haataja löytyy lopputuloksissa sijalta 31. Henry Haatajalla kisa jäi väliin kuumeilun takia.
– Kisa meni tänään melko hyvin. Ei vielä mitään nappilaskua, mutta todella tyytyväinen pitää uran ensimmäiseen Eurooppa cupin palkintopallisijoitukseen olla. Ensimmäiset pari kisaa menivät vielä laskutuntuman hakemiseen, koska viimeistelyleiri Laajavuoren kotirinteessä jouduttiin perumaan kun sinne ei tehty lunta ajoissa. Nousujohteisesti on kuitenkin lasku lähtenyt reissussa kulkemaan ja huomenna lähdetään taas hakemaan menestystä, erittäin vakavan loukkaantumisen jälkeen paluuta rinteeseen tekevä Mustonen kertoi.
Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Alisa Vainio paljasti seuraavan suunnnitelmansa IS:lle
- Kerttu Niskanen: Se oli siinä
- Suomalaisheittäjä avoimena: ”Itkin kisojen jälkeen”
- Krista Pärmäkoski: suuri elämänmuutos
- Alisa Vainio järjesti yllätyksen Andreas Almgrenille – ”Täydellinen lahja!”
- Martti Puumalainen teki kovaa jälkeä Lausannessa – palkintokaappiin uusi saavutus
- IS: Robin Räikkösestä, 11, kuullaan pian isoja uutisia?
- Joonas Rinne paljasti ruotsalaisten juonen – mutta Suomi vei silti voiton
- IL: Nooralotta Neziri avasi rajun muutoksen – ura piti päättää jo tänä vuonna
- Nora Lindahl räväytti hurjan Suomen ennätyksen – aika nousi maailman kärkeen
- MM-kulta jäi Yhdysvaltoihin dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomen joukkue teki Ruotsi-ottelussa vastaprotestin – nyt tuli päätös
- Ruotsalaiset kihisivät Suomi–Ruotsi-ottelusta – tämä ilme kertoo kaiken oleellisen
- Shokkiuutinen: Ampumahiihdon olympiavoittajan koko kausi ohi
- Daniel Ståhl on kilpaillut todellisen surun keskellä: ”Traagista ja kauheaa”
- IS: Alisa Vainio kyllästyi: ”En pysty yhtään”
- Eveliina Salonen oli pysäyttämätön – maailmanmestaruus näkyy myös lompakossa
- Lotta Haralan ura päättyi karmealla tavalla – näin Ruotsissa reagoitiin
- AL: Ura päättyi kammottavalla tavalla – Lotta Harala loukkaantui vakavasti
- SS: Yhdistetyn nousevalle 19-vuotiaalle suomalaistähdelle hieno tunnustus