Vanhat mestarit paikalla Val de Fiemmessä – edessä hurja loppurutistus
Kuva: Getty Images
Maastohiihdon kymmenes Tour de Ski -kiertue huipentuu viikonloppuna Val di Fiemmeen, ja italialaisjärjestäjät ovat kutsuneet kaikki entiset voittajat juhlaan.
Suomalaisista ainut kutsun saanut on kaksi kertaa Tour de Skin voittanut Virpi Sarasvuo. Hän voitti Tourin sen debyytissä vuodenvaihteessa 2006–2007 ja uusi voittonsa kaksi vuotta myöhemmin kaksintaistelussa Aino-Kaisa Saarisen kanssa.
Itse kilpailuissa tullaan näkemään huimia lopputaisteluita. Suomalaismiehet ovat jääneet kauas kärjestä, mutta naiset lähtevät matkaan kutkuttavista asetelmista.
Voitosta hiihtävät norjalaiset Ingvild Flugstad Östberg ja Therese Johaug. Heidi Wengin kolmas sija on lähestulkoon varma, mutta kolmikon takana käydään tiukka taisto neljännestä sijasta.
Ruotsin Charlotte Kalla on ennen viimeistä etappia neljäntenä ja hän lähtee matkaan kuusi minuuttia ja 46 sekuntia kärjen perään. Vain kaksi sekuntia myöhemmin lähtee Kerttu Niskanen. Niskasesta 19 sekuntia myöhemmin starttaa Krista Pärmäkoski ja hänestä kaksi sekuntia myöhemmin Anne Kyllönen.
Muista suomalaisista Laura Mononen lähtee ajamaan kahdeksantena olevaa Ragnhild Hagaa takaa. Hän pääsee ladulle yhdeksäntenä, 9.44 kärjen ja 1.12 Hagan perään. Susanna Saapunki starttaa 13 minuutin aallossa.
Naisten lähtölista
1 Ingvild Flugstad Östberg NOR
2 Therese Johaug NOR + 0.39
3 Heidi Weng NOR + 2.27
4 Charlotte Kalla SWE + 6.46
5 Kerttu Niskanen FIN + 6.48
6 Krista Pärmäkoski FIN + 7.07
7 Anne Kyllönen FIN + 7.09
8 Ragnhild Haga NOR + 7.32
9 Laura Mononen FIN + 8.44
10 Jessica Diggins USA + 9.01
—
40 Susanna Saapunki FIN +19.40
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan