Haapoja mukaan Heleniuksen nyrkkeilyiltaan – juhlaottelussa vastassa suomalaisille tuttu mies
Kuva: Getty Images
Juho Haapoja kohtaa unkarilaisen Tamas Lodin Hartwall Arenan ammattinyrkkeilyillassa 2. huhtikuuta.
Haapojan ammattilaisura alkoi vuoden 2006 huhtikuussa Torniosta, joten tänä keväänä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta hänen ammattilaisdebyytistään.
– Kyllä tässä kymmenessä vuodessa on viisastuttu ja järkeä tullut treenaamiseen. Ennen painettiin pää kolmantena jalkana joka paikassa. Nyt treenataan totta kai lujaa, mutta järki päässä, Haapoja kertoo tiedotteessa.
Haapoja on tullut suomalaisyleisölle tutuksi armottomista iskusodista vuosien mittaan. Kun pohjanmaalainen astelee kehään niin voi olla lähes varma, että silloin tapahtuu. Näin kävi myös viime joulukuussa hänen ottaessaan rajun tyrmäysvoiton Miguel Velozosta ottelun seitsemännessä erässä.
– Tyyli on tullut äidinmaidosta. Tuntuu todella hyvältä, että yleisö pitää näkemästään ja viihtyy otteluissani. Arvostan sitä suuresti. Tietynlaista lisäboostia se tuo, kun yleisö elää mukana ja on tukena, Haapoja sanoo.
Unkarilaisvastustaja on otellut aikasemminkin suomalaisia vastaan. Vuonna 2013 Lodi tyrmäsi Janne Forsmanin. Viime vuoden keväällä hän otteli ratkaisemattoman Jarno Rosbergia vastaan iskien suomalaisen kerran kanveesiin. Haapojalla on siis kostettavaa suomalaisten puolesta.
– Näin nuo molemmat ottelut paikan päällä. Lisäksi olen katsonut Lodin matseja Youtubesta. Kyseessä on erittäin urheilullinen kaveri, joka lähtee varmasti tekemään kunnon ottelun. Siinä mielessä uskon, että jälleen päästään näkemään viihdyttävä kamppailu, Haapoja kertoo.
Lodi on otellut kaikkiaan 25 ottelua, joista hänen tyrmäysvoittoonsa on päättynyt 14 kamppailua. WBO-liiton Euroopan mestaruutta voidaan pitää 26-vuotiaan nyrkkeilijän uran tähtihetkenä.
Lähde: Tapahtuman tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jasmi Joensuu: karu uutinen!
- Suuri suru – IL: Suomalaisille tuttu tv-urheilukasvo on kuollut
- YLE: Supertähden romahdus – nyt Saga Vanninen kertoo, mitä tapahtui
- MM-mitalisti paljasti – ura päättymässä pian
- Motonet GP 2026: TV, aikataulu, ohjelma, tulokset
- 16-vuotias lumilautalupaus lähellä menettää kätensä – dramaattinen pelastuminen
- Olympia-areenan katto ilmiliekeissä – tämä tiedetään
- IL: Suomalaishiihtäjä huolestui – romahtamassa ulos maajoukkueesta?
- Yleisurheilussa tehtiin kova ratkaisu
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Yleisurheilutähti sai pysäyttävän diagnoosin – yllättävä asia paljasti
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat