Ilkka Herolalle onnistuminen myös mäessä – tuloksena upea neljäs sija
lkka Herola taisteli upeasti neljänneksi yhdistetyn maailmancupin kisassa Norjassa.
Suomalainen hätyytteli Trondheimissa tosissaan palkintokorokepaikkoja, sillä kolmas sija jäi ainoastaan muutaman sekunnin päähän.
Keskiviikkona Herola onnistui sanojensa mukaan hiihdon lisäksi nyt myös mäessä, joka näkyi lopputuloksissa hienolla tavalla. Suomalainen lähti ladulle 12:nnelta sijalta, 1.49 minuuttia Japanin Akito Watabea perässä.
– Oli ihan hyvä päivä tänään. Sain tuosta mäestä kisakierroksella kopin, ensimmäinen järkevä hyppy tälle Trondheimin pätkälle tuli siihen, Herola kuvaili mäkiosuutta.
– Ei ihan rahkeet riittäneet (Jörgen) Graabakin kanssa siinä, kun kolmossijasta taisteltiin. Ollaan tyytyväisiä tuohon, neljäs sija oli tänään ehdottomasti positiivinen juttu. Tästä on hyvä lähteä Lahtea kohti, Herola summasi.
Kisan toinen suomalaisedustaja Matti Herola ylitti maaliviivan 41:ntenä vajaat neljä minuuttia kärkeä perässä.
Keskiviikon kilpailun ykkössijan kuittasi Saksan Eric Frenzel ennen Watabea ja kolmanneksi sivakoinutta Graabakia.
Lähde: Hiihtoliitto
- Nyt rävähti – suomalaisässältä komea kaari ja Euroopan kärkitulos
- Yleisurheilutähti innostui SE-naisen julkaisusta: ”Oi että mitä herqqupyllyjä näenkään”
- Kesä tulee: Frida Karlsson lähti ladulle niukemmalla vaatetuksella – ”Niin kuuma, että lumet sulaa”
- Remi Lindholm lähti kesken kauden yöelämään maajoukkuehiihtäjän kanssa – huonostihan siinä kävi
- HJK:n päävalmentajan ele fanien edessä oli liikaa – Aleksi Valavuoren kuppi meni nurin: ”Haloo!”
- Hiihtokausi päättyi – sitten alkoivat suomalaisen hiihtotähden ongelmat: ”Ollut ihan hirveetä”
- Perttu Hyvärisen manageri hämmästeli, mitä näki ”Köpi” Kallion tekevän TV:ssä – ”Miten selität lapsille?”
- Tätä on vaikea lukea – IS:lle synkkä paljastus Mika Myllylästä
- Suomalainen yleisurheilija teki yhden pienen muutoksen elämäänsä – se muutti kaiken
- Sellaista sekoilua: Krista Pärmäkoski villiintyi uima-altaalla
- Tämä näky oli liikaa: Teemu Selänne puuttui F1-pomon toimintaan Miamin varikolla
- Remi Lindholm lähti kesken kauden yöelämään maajoukkuehiihtäjän kanssa – huonostihan siinä kävi
- Kesä tulee: Frida Karlsson lähti ladulle niukemmalla vaatetuksella – ”Niin kuuma, että lumet sulaa”
- Yleisurheilutähti innostui SE-naisen julkaisusta: ”Oi että mitä herqqupyllyjä näenkään”
- Hiihtokausi päättyi – sitten alkoivat suomalaisen hiihtotähden ongelmat: ”Ollut ihan hirveetä”
- Mitä ihmettä? Robert Helenius tiputti Ylelle kuin sivulauseessa tiedonmurusen, jossa ei ole mitään järkeä
- HJK:n päävalmentajan ele fanien edessä oli liikaa – Aleksi Valavuoren kuppi meni nurin: ”Haloo!”
- Maajoukkue saa jäädä – STT: Suomen paras ampumahiihtäjä teki rajun ratkaisun
- Mari Eder ällisteli suomalaismiehen touhua – julkaisi kuvan miehestä: ”Hullu kaveri”
- Tätä on vaikea lukea – IS:lle synkkä paljastus Mika Myllylästä