Tätä on vaikea lukea – IS:lle synkkä paljastus Mika Myllylästä
Mika Myllylä on yksi kautta aikojen parhaista suomalaishiihtäjistä. Dopingista Lahden MM-kisoissa kärähtänyt Myllylä ajautui ikäviin ongelmiin elämänsä viimeisinä vuosina.
Myllylän Wiljami-poika, joka on entinen ammattikiekkoilija, on puhunut nyt Ilta-Sanomien haastattelussa siitä, miten hän selätti omat ongelmansa alkoholin kanssa.
Wiljami Myllylä paljasti Ilta-Sanomille, että aluksi juominen oli hauskanpitoa. Sitten lähti lapasesta.
– Alle parikymppisenä juopotteluputkeni saattoivat venyä useiden viikkojen mittaisiksi, Wiljami sanoi Ilta-Sanomille.
Myllylä ei muista kaikkea lapsuudestaan. Hän tiesi kuitenkin, ettei halua kokea samaa kohtaloa kuin isänsä. Wiljami Myllylä näki isänsä vuoksi lapsuudessaan kotona väkivaltaa ja poliiseja.
– Toisinaan me lapset lähdimme äidin kanssa pakoon niitä tilanteita johonkin. Sellaisia hetkiä on vaikea unohtaa, Wiljami Myllylä avautui.
– Faijalla oli kultainen sydän, hän oli tosi kiltti ja hyväsydäminen luonne. Mutta faijankin kohdalla nähtiin, kuinka salakavala aine viina on. Alkoholisti ei ole huono ihminen, mutta alkoholi aiheuttaa usein huonoa käyttäytymisestä, näki hiihtolegendan poika IS:ssä.
Lopulta nuori Myllylä heräsi itse karuun todellisuuteen. Ex-kiekkoilija Marko Juntunen vei hänet hoitoon. Nyt Wiljami Myllylä kertoo kulkevansa pitkää tietä, joka ei ole aina helppo.
LUE MYÖS
- Rajun menneisyyden taakseen jättänyt Wiljami Myllylä avoimena – tärkeä viesti muille
- Remi Lindholm näytti heti kaapin paikan – ylivoimainen voitto Kainuussa
- Jesse Puljujärveltä melkoinen yllätys: debytoi artistina
- Suomi juhli MM-kultaa Dohassa – viimeiset laukaukset ratkaisivat kaiken
- Valko-Venäjä raivostui IIHF päätöksestä – heti tuli uhkaus
- Remi Lindholm näytti heti kaapin paikan – ylivoimainen voitto Kainuussa
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Uuno: Mikko Viitanen puhuu avoimesti avioerostaan – vaimo petti 15-vuotiaan oppilaan kanssa
- Venäjältä raju hyökkäys Johannes Kläboa vastaan – olympiavoittaja latasi hurjat syytökset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”