Kolme suomalaisuimaria kauhoi välieriin EM-kisoissa – Matti Mattsson alkuerien toiseksi nopein

Kolme suomalaisuimaria eteni välieriin uinnin pitkän radan EM-kisoissa Lontoossa keskiviikkona.
Paikan 16 parhaan joukossa nappasivat Matti Mattsson 200 metrin rintauinnissa, Tanja Kylliäinen 200 metrin sekauinnissa ja Mimosa Jallow 100 metrin selkäuinnissa.
Mattsson oli bravuurimatkallaan alkuerien toiseksi nopein ajalla 2.11,78. Puolimatkassa Mattsson oli edellä jopa Euroopan ennätyksen väliaikaa, mutta jälkimmäisellä puolikkaalla vauhti tippui. Alkuerien nopein oli Saksan Marco Koch 0,49 sekuntia paremmalla noteerauksella.
Kylliäinen oli 200 metrin sekauinnissa alkuerien 16:s. Hänen sijoituksensa vielä koheni, sillä maakiintiöiden vuoksi edeltä tippui kolme uimaria. Kylliäisen aika 2.15,82 on runsaat neljä sekuntia hitaampi kuin nopeimmalla, Unkarin Katinka Hosszulla.
Patricia Aschan ui samalla matkalla uuden ennätyksensä 2.17,67, mutta se riitti vasta sijaan 29.
Jallow oli alkuerien 16:s ajalla 1.01,49. Hän jäi ennätyksestään vajaan sekunnin päähän.
Sekä Mattsson, Kylliäinen että Jallow nähdään uudestaan altaassa keskiviikkona illalla välierissä. Matias Koski ui iltajaksolla 200 metrin vapaauinnin finaalissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle