Suomalaiset kovin tavoittein beach volleyn EM-kisoihin – ”Haemme ehdottomasti mitalia”
Kuva: Getty Images
Sveitsissä keskiviikkona alkavat beach volleyn EM-kisat on toiseksi viimeinen etappi ennen Rion olympiarankingin sulkeutumista.
Suomalaisparit Riikka Lehtonen – Taru Lahti ja Essi Hasu – Anniina Parkkinen lähtevät Bielin turnaukseen kovin tavoittein.
– Lähdemme ehdottomasti hakemaan EM-turnauksesta mitalia. Siihen meillä on erittäin hyvät mahdollisuudet – niin on toki monella muullakin parilla. Pelimme ei ole valmista, mutta meillä on tälle kaudelle pelattuna jo useita hyviä turnauksia, Lahti sanoo.
Viime vuoden Itävallan EM-kisojen 25:s sija eli putoaminen jatkopeleistä oli Lehtoselle ja Lahdelle valtava pettymys. Sitä tunnetta kaksikko ei halua kokea tässä turnauksessa enää uudelleen.
– Tällä kaudella on keskitytty harjoittelun lisäksi myös palautumiseen. Taso on selvästi vakiintunut viime kesään verrattuna. Tie Rioon on edelleen pitkä, mutta on hienoa nähdä kehitystä koko ajan, Lehtonen pohtii.
Hasu ja Parkkinen porskuttivat vuosi sitten EM-kisoissa jatkopeleihin sijoittuen lopulta 17:nneksi. Yhdeksäs sijakin Klagenfurtissa jäi vain viiden eräpisteen päähän.
– Meillä on takana hyvä kuukauden mittainen treenijakso sekä onnistunut turnaus tuulisissa olosuhteissa Tanskassa, joten ainekset hyvälle turnaukselle ovat myös nyt olemassa, Hasu ennakoi.
Lehtosen ja Lahden (ranking 9:s) kanssa samassa alkulohkossa pelaavat espanjalaiset Liliana Fernández Steiner ja Elsa Baquerizo McMillan (8), venäläiset Alexandra Moiseeva ja Ekaterina Syrtseva (24) sekä tshekkiläispari Kristyna Kolocova – Michala Kvapilová (25).
– Haluamme pelata hyvää beach volleyta, pysyä hetkessä ja nauttia pelaamisesta. Ei saa miettiä liikaa lopputulosta tai palkintokoroketta, Lehtonen muistuttaa.
Hasun ja Parkkisen (27) vastustajat keskiviikon ja torstain lohkopeleissä ovat puolestaan italialaiset Marta Menegatti ja Viktoria Orsi Toth (6), hollantilaiset Sophie van Gestel ja Jantine van der Vlist (11) sekä norjalaiskaksikko Janne Kongshavn – Vilde Solvoll (22).
– Italia ja Hollanti ovat ennakkoon todella kovia joukkueita, mutta taistelemme Norjan kanssa kovasti lohkon kolmannesta jatkopaikasta. Totta kai mekin haluamme mennä turnauksessa mahdollisimman pitkälle, Parkkinen toteaa.
Jokaisen kahdeksan alkulohkon kolme parasta paria etenee perjantaina alkaviin pudotuspeleihin. Lohkovoittajat pääsevät suoraan pudotuspelien toiselle kierrokselle. Välierät ja mitaliottelut pelataan sunnuntaina.
Lähde: Lentopalloliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!