Suomalaismeloja ensimmäistä kertaa miesten A-finaalissa yli 10 vuoteen – ”Antaa motivaatiota”
Melonnan maailmancupviikonloppu Tsekin Racicessa huipentui suomalaisittain miesten yksikön 200 metrin A-finaaliin, jossa mukana oli Niklas Vettanen.
Taso finaalissa oli erittäin kova. Radalla nähtiin Lontoon olympialaisten kultamitalisteja, matkan hallitseva maailmanmestari, matkan maailmanmestari parin vuoden takaa sekä Euroopan mestari. Suomalaismeloja on nähty viimeksi miesten yksikön A-finaalissa yli 10 vuotta sitten.
Vettanen meloi hyvän kilpailun ja sijoittui yhdeksänneksi. Kilpailun voitti Iso-Britannian Liam Heath. Eroa kärkeen jäi 1,245 sekuntia ja neljänteen sijaan vain 0,6 sekuntia.
– Kisa oli hyvä. Ensimmäistä kertaa pääsin A-finaaliin aikuisten sarjassa ja taistelin rohkeasti hyvistä sijoituksista. Vauhti ei vielä riitä mitaleille, mutta tämä kyllä antaa motivaatiota jatkoon, Vettanen kertoo tiedotteessa.
– Vahvuuteni on kisan toinen satanen. Viime viikon aikana sain tehtyä hyviä muutoksia myös starttiin. Uskon, että pienillä teknisillä asioilla saan muutamia kymmenyksiä pois. Jatkan tästä kepeillä mielin EM-kilpailuihin, Vettanen kuvailee.
Sunnuntaina kisattiin myös miesten yksikön 500 metrin kilpailu. Miika Dietrich sijoittui B-finaalissa hienosti neljänneksi; Dietrichin kokonaissijoitus siis 13. Miika Nykänen oli samalla matkalla C-finaalissa yhdeksäs.
Lähde: Melonta- ja soutuliitto
- Suvi Minkkinen ja Venla Lehtonen paljastivat kulissien takaa – välillä sananvaihto äityi kipakaksi
- Aitio: Suomen nopein mies lopetti uransa – suorat sanat järjestelmästä
- Oona Kettunen jäi kauas kärjestä – paljasti nyt, mitä ladulla tapahtui
- Jääkiekon MM-kisoissa täysi kaaos – Venäjä ilmestyi Norjan paikalle
- Suomalaisen moukarinheittäjän tulevaisuus täysi mysteeri – kommentoi samalla rajua väitettä
- Remi Lindholm näytti heti kaapin paikan – ylivoimainen voitto Kainuussa
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Uuno: Mikko Viitanen puhuu avoimesti avioerostaan – vaimo petti 15-vuotiaan oppilaan kanssa
- Rajun menneisyyden taakseen jättänyt Wiljami Myllylä avoimena – tärkeä viesti muille
- Venäjältä raju hyökkäys Johannes Kläboa vastaan – olympiavoittaja latasi hurjat syytökset