Entinen huippukävelijä Sari Essayah ehdolla Kansainvälisen olympiakomitean jäseneksi
Kuva: Getty Images
Kansanedustaja, kilpakävelyn maailman ja Euroopan mestari Sari Essayah on yksi kahdeksasta uudesta Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) jäsenehdokkaasta.
KOK:n johtokunta ehdotti KOK:n yleiskokoukselle kahdeksan uuden henkilöjäsenen valintaa. Jäsenten valinta vahvistetaan Rion olympialaisten yhteydessä järjestettävässä yleiskokouksessa.
KOK:lla on tällä hetkellä 91 jäsentä, jotka toimivat KOK:n edustajina kotimaissaan. Sääntöjen mukaan jäseniä voi kerralla olla korkeintaan 115.
– Valintaprosessi uusien jäsenten osalta on erittäin tiukka, eikä ole ollut itsestäänselvyys, että suomalainen henkilö on jatkossakin jäsenenä Kansainvälisessä olympiakomiteassa, toteaa Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen.
Myös Essayah itse pitää Suomelle ja suomalaiselle urheilulle tärkeänä sitä, että KOK:n jäsenistössä istuu jatkossakin suomalaisia.
– KOK:n uudistaminen Agenda 2020:n mukaisesti on Kansainvälisen oympialiikkeen tulevaisuuden tärkein asia ja toivon että Rion kokouksessa tehtävät henkilövalinnat tukevat tätä tavoitetta parhaalla mahdollisella tavalla, Essayah sanoo.
KOK:lla on historiansa aikana ollut 7 suomalaisjäsentä. Viimeisin suomalaisjäsen Peter Tallberg ehti toimia KOK:n jäsenenä peräti 39 vuotta kevääseen 2015 ja menehtymiseensä saakka. Lisäksi jääkiekkoilijat Jari Kurri ja Saku Koivu ovat toimineet KOK:n urheilijakomission jäseniä.
Lähde: Yleisurheilu.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Venäjän hiihtotähti ällistyi siitä, mitä sai kuulla maailmancupin laduilla
- Tämä näky oli liikaa: Ruotsin hiihtotähti murtui kyyneliin
- Krista Tervo palasi rinkiin – leikki loppui karusti
- Lisätietoa Sivert Guttorm Bakkenin kuolemaan liittyen – lakimiehet on nyt palkattu
- Yksi oli poissa: Lotta Harala tilitti erilaisesta joulustaan
- Hiihtonainen koki hirvittävän kohtalon – tämä on tilanne nyt
- Melkoiset kuvat julki: Norjan hiihtomiehet viettivät yhteisen joulun
- Peli on pelattu: Ikävä tieto Ruotsin hiihtotähdestä
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Johannes Kläbo päätyi kovaan ratkaisuun rakkaansa kanssa: ”Ilmoitamme raskain mielin”
- Hiihtotähti Frida Karlsson teki nyt ikävän olympiapaljastuksen – ”Urheilu petti minut”
- Venäjän hiihtotähti ällistyi siitä, mitä sai kuulla maailmancupin laduilla
- Jasmi Joensuu jakoi intiimejä kuvia – Jesse Puljujärvikin innostui