JymyJusseille huipputärkeä sopimus – ”Yksi tärkeimmistä palikoista nyt paikoillaan”
Kuva: Juha Tamminen
Lyöjäkuningas 2014, tämän kauden ennätystahtiin aloittanut Jukka-Pekka Vainionpää, 26, on pelannut Seinäjoen JymyJussien joukkueessa koko seuran olemassaolon ajan ja pelaa jatkossakin.
Tuore sopimus pitää Vainionpään Seinäjoella ainakin kauden 2018 loppuun saakka.
Vaasan Mailan Junioreden kasvatti on iskenyt 2009 alkaneella superpesisurallaan 181 ottelussa 21+454 juoksua. Edessä on uran viides Itä-Länsi-ottelu Kouvolassa sunnuntaina 3.7. Kaudella 2014 Vainionpää iski lyöjätilaston ykköseksi yhden kauden ennätyslukemin 7+102 ja nappasi myös tehotilaston ykkössijan.
Jos alkukauden tahti jatkuu runkosarjan loppuun asti, ennätyksiä kirjaillaan jälleen uusiksi. 12 ottelussa Vainionpää on iskenyt 5+46 lyötyä.
– JymyJussit haluaa kiittää Jukka-Pekkaa luottamuksesta seuraa kohtaan ja toivoo tämän sopimuksen toimivan positiivisena signaalina niin nykyisille pelaajille kuin mahdollisille tulevaisuuden vahvistuksille. Seinäjoelle ollaan rakentamassa tulevaisuuden menestysjoukkuetta ja ”Jukkiksen” jatkosopimuksen myötä yksi tuon menestyksen tärkeimmistä palikoista on nyt paikoillaan, seura tiedottaa kotisivuillaan.
Lähde: Superpesis
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Otto Virtasen Wimbledon-unelma murskaantui – yksi hetki muutti kaiken
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa
- Italian sprinttitähti hurja aika – vain Usain Bolt on juossut kovempaa
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa