Myös miehet tippuivat beach volleyn olympiakarsinnoissa – ”Pää pystyssä kotiin”

Suomalaismiesten pelit beach volleyn olympiakarsintaturnauksessa Norjassa päättyivät jo avauspäivänä.
Kaksi tappiota isäntämaata vastaan katkaisivat samalla myös Suomen miesten tien Rioon. Naisten turnaus päättyi jo keskiviikkona tappiolla Ruotsille.
Santeri Siren ja Miro Määttänen pelasivat ennakkoluulottomasti EM-kisoissa yhdeksänneksi sijoittuneita Morten Kvamsdalia ja Christian Sorumia vastaan, mutta erien loppujen virheet käänsivät ottelun numeroin vastustajalle eränumeroin 19-21, 26-28.
– Meillä oli tänään hyvä peli-ilme selviä ennakkosuosikkeja vastaan, joten pää pystyssä lähdemme täältä kotiin, Siren kommentoi.
Määttäsen kovat hyökkäykset saivat parituhatpäisen stavangerilaisyleisön haukkomaan henkeään. Monilahjakkuus jatkaa lentopallouraansa tulevalla kaudella Vantaa Ducksin riveissä. Kesän ohjelmaan kuuluu beach volleyn lisäksi myös muuta ohjelmaa.
– Aion heittää keihästä Kalevan Kisoissa, jos käsi on kunnossa, ennätyksekseen yli 75 metriä paiskannut Määttänen suunnitteli.
Suomen putoaminen turnauksesta sinetöityi, kun Jyrki Nurminen ja Pekka Piippo hävisivät lukemin 14-21, 15-21 kokeneelle vuonomaan kaksikolle Iver Horrem – Geir Eithun. Lähes 20 vuotta kansainvälisillä pelannut Horrem haluaa ilmiselvästi päättää uransa olympialaisiin.
– Vastustaja tuli kyllä kovalla höyryllä päälle. Molemmissa erissä tuli yksi annettiin pahempi pisteputki, josta ei enää toivuttu, Nurminen harmitteli.
– Hyökkäyspeli oli hetkittäin myös meillä hyvää, Piippo summasi.
Päävalmentaja Kai Liukkonen oli tyytyväinen erityisesti Sirenin ja Määttäsen pirteään esitykseen. Naisten putoaminen Riosta oli toki iso pettymys, mutta positiivisiakin asioita Norjasta jäi taskuun.
– Jokainen pelaaja sai täältä 120 FIVB:n rankingpistettä, mikä helpottaa huomattavasti pääsyä jatkossa kansainvälisiin turnauksiin, Liukkonen totesi.
Riikka Lehtosen ja Taru Lahden kausi jatkuu jo ensi viikolla Kroatian Porecissa pelattavalla FIVB:n Major -turnauksella.
Lähde: Lentopalloliitto
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Nooralotta Neziriltä katosi kisoista – nyt tuli karu paljastus: ”Aikamoinen shokki”
- Nainen varasti huomion Perttu Hyvärisen videolla – epäilys heräsi
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia
- Norjan hiihtotähteä syytetään poikkeuksellisesta huijauksesta – pääsi kuin koira veräjästä
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- ”Hullu saavutus” – suomalaisjuoksija Ruotsi-otteluun 11 vuoden tauon jälkeen
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Suomen joukkue Ruotsi-otteluun valittiin – Lotta Harala ei voinut käsittää tätä tietoa
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Jasmi Joensuu saapui kiekkorakkaansa kotikaupunkiin – kauppareissun jälkeen odotti ikävä yllätys
- Entinen treenikaveri laukoi IS:lle tylyä tekstiä Wilma Murrosta
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Suomalaisjuoksija Katriina Wright katosi jäljettömiin kisoista – karu totuus paljastui
- Jari Isometsä vaihtoi lajia – heti EM-kisojen yhdeksäs
- ”Hullu saavutus” – suomalaisjuoksija Ruotsi-otteluun 11 vuoden tauon jälkeen
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen