Suomalaispareille yksi voitto beach volleyn EM-kisojen avauspäivänä – ”Tasoa pitää nostaa”
Kuva: Getty Images
Sveitsin Bielissä pelattavat beach volleyn EM-kisat käynnistyivät suomalaisparien osalta yhdellä voitolla ja kolmella tappiolla.
Essi Hasu ja Anniina Parkkinen hävisivät päivän molemmat kamppailunsa. Riikka Lehtosen ja Taru Lahden avauspäivän saldoksi jäi yksi voitto ja yksi tappio.
Hasun ja Parkkisen 13-21,17-21 tappio hollantilaisparille Sophie van Gestel – Jantine van der Vlist tiesi sitä, että jatkopaikka jäi torstaina pelattavan alkulohkon kolmannen ottelun varaan. Myös kaksikon aamupeli Italiaa vastaan oli päättynyt 0-2 tappioon.
– Päivän kahdesta tappiosta jäi hieman pettyneet tunnelmat. Tasoa pitää tästä kylää nostaa, mikäli mielimme torstaina jatkoon, Hasu ruoti.
Hasu ja Parkkinen aloittivat päivän toisessa ottelussa molemmat erät hyvin, mutta vahvasti syöttänyt ja hyökännyt hollantilaispari vei rutiinilla pelin nimiinsä. Tilanne on tuttu viime vuoden Klagenfurtin EM-kisoista, jolloin kaksikko varmistivat jatkopaikan juuri alkulohkon päätösottelusta.
– Hyvällä syötöllä ja muutenkin omalla rohkealla pelillä meillä on kaikki mahdollisuudet jatkoon, Parkkinen uskoo.
Lehtonen ja Lahti sisuuntuivat aamun Venäjä-tappiosta ja kaatoivat alkulohkon toisessa ottelussaan tshekkiläisparin Kristyna Kolocova – Michala Kvapilová 21-17, 21-18. Suomalaisduo mursi vastustajan pyristelyn toisen erän hyvällä syöttö- ja puolustuspelillä.
– Pelasimme nimenomaan yhdessä ja kentällä oli hyvä fiilis. Keskittyneisyys aamun jälkeen toi meille tärkeän voiton, jolla olemme taas mukana geimeissä, Lehtonen summasi.
Torstaina pelattavissa alkulohkon päätösotteluissa Hasu ja Parkkinen kohtaavat norjalaisparin Janne Kongshavn – Vilde Solvoll. Lehtosen ja Lahden vastustaja on espanjalaiskaksikko Liliana Fernández Steiner – Elsa Baquerizo McMillan.
– Syöttö vaatii vielä lisää keskittymistä. Torjunnassa ja puolustuksessa ei voi saada kaikkea, mutta muutama piste sieltä täältä auttaa aina kummasti, Lahti näki.
Lähde: Lentopalloliitto
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SE-nainen Ella Junnila teki rohkean ratkaisun – nyt haetaan ennätyksiä uudella tavalla
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Suomalainen olympiapainija joutuu oikeuteen – syytteet koskevat useita rikoksia
- Silja Kosonen | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Otto Invenius paljasti ikävän uutisen – ”Jouduin leikkauspöydälle”
- Krista Tervo | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Alisa Vainio | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Wilma Heltelä | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Kalevan kisat 2026: Aikataulu, ohjelma, tv, liput
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- IL: Tero Pitkämäki kertoo suomalaisen yleisurheilun suurimman ongelman
- Riitta-Liisa Lassila voitti suuren pelkonsa – julkaisi pysäyttävän tunnustuksen
- Suomalainen olympiapainija joutuu oikeuteen – syytteet koskevat useita rikoksia
- Harvinainen avautuminen – Emma Tainio paljasti, mitä pikajuoksijan arki todella on
- SE-nainen Ella Junnila teki rohkean ratkaisun – nyt haetaan ennätyksiä uudella tavalla
- Suvi Minkkinen katosi vuoristoon – tuoreet kuvat paljastavat leirielämän kulissien takaa
- Vilma Itälinna avautui rajusti kulissien takaa – ”Painoa harteilla”