Superpesiksen kuukauden pelaajat kahmivat ykköspalkintoja
Kuva: Juha Tamminen
Superpesiksen kuukauden pelaajiksi on valittu Seinäjoen JymyJussien superjokeri Jukka-Pekka Vainionpää ja jyväskyläläisen Kirittärien monipuolinen tähtipelaaja Emma Nieminen.
Hurjaan iskuun yltynyt Vainionpää iski seitsemään otteluun 4+32 lyötyä ja 46 kärkilyöntiä. Nieminen dominoi ulkopelissä linjapelaajana ja nakutti sisällä kärkilyöntitilaston ykkösnimeksi.
Saman tahdin jatkuessa Vainionpää parantaisi hurjasti kaikkien aikojen yhden kauden lyötyjen ennätystä. Entinenkin on Vainionpään nimissä, 7+102=109 kaudelta 2014.
Sarjan hännille arvioitu JymyJussit on aloittanut kautensa pirteästi ja noussut sarjaneloseksi. Viidesti ykköspalkinnon saajaksi toukokuussa arvostettu Vainionpää on ollut tärkein yksittäinen pelaaja joukkueen menestyksen takana.
Nieminen on pelannut vakuuttavasti niin sisällä kuin ulkona. Joukkueensa viidestä toukokuun ottelusta Nieminen pokkasi neljä ykköspalkintoa. Tehot kirjataan lukemin 2+11 lyötyä, 9 tuotua ja 42 kärkilyöntiä.
Tv-ottelussa Lapuan Virkiän voittanut ja Raumalta pistepotin hakenut Kirittäret on vallannut naisten Superpesiksen piikkipaikan.
Lähde: Superpesis
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Otto Virtasen Wimbledon-unelma murskaantui – yksi hetki muutti kaiken
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa
- Italian sprinttitähti hurja aika – vain Usain Bolt on juossut kovempaa
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan