Frida Hämäläinen voitti aitakarnevaalin EM-karsinnan
Jämsänkosken aitakarnevaalissa kilpailtiin 12 asteen koleudessa edustuspaikasta 17-vuotiaiden EM-kilpailuihin tyttöjen 400 metrin aitajuoksussa. Karsinnan voitti Tampereen Pyrinnön Frida Hämäläinen.
Tyttöjen EM-karsinta juostiin naisten kilpailun yhteydessä. Sen voitti Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Eveliina Määttänen ajalla 59,85 ja toiseksi sijoittui Kuopion Reippaan Kirsi Pekkanen ajalla 60,14.
Kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet Frida Hämäläinen ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Siiri Rainio juoksivat kumpikin uudet ennätyksensä 60,69 ja 61,19. Tämän ikäluokan toiseksi edustajaksi EM-kilpailuihin on jo aiemmin valittu Helsingin IFK:n Viivi Lehikoinen.
Naisten 100 metrin aitajuoksun voitti vasta kuukausi sitten ensimmäisen kerran naisten aitajuoksussa kilpaillut Kalajoen Junkkareiden Erika Nevanperä ajalla 14,09. Alkuerissä ennen iltakoleutta hän juoksi nopeamminkin 13,95.
17-vuotiaiden tyttöjen kärkikaksikko alitti 14 sekunnin rajan matalammin tyttöjen aidoin. Yllätysvoittaja oli Lahden Ahkeran Kiia Kemppainen uudella ennätyksellään 13,98. Toiseksi sijoittunut Savonlinnan Riennon Ellinoora Karvinen sai täsmälleen saman ajan.
Ennätyksiä miesten pika-aidoissa
Alajärven Ankkureiden Ville Rajala juoksi uuden ennätyksensä sekä miesten 110 metrin aitajuoksun alkuerissä että finaalissa ajoin 14,20 ja 14,19. Myös 19- ja 17-vuotiaiden ikäluokissa voittajat paransivat ennätyksiään.
19-vuotiaiden ikäluokassa Lempäälän Kisan Santeri Kuusiniemi kilpaili ensi kerran eläessään 19-vuotiaiden metrin korkuisin aidoin juosten alkuerissä upeasti 14,18 ja voittaen finaalin ajalla 14,22. Espoon Tapioiden Márk Szücs-Bártfai voitti 17-vuotiaiden poikien saman lajin 91,4-senttisin aidoin ennätyksellään 14,14.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Suomalaisnaisen rohkeat somekuvat olivat liikaa – väitti HS:lle saaneensa ”törkeää” palautetta seuraltaan
- Korkki aukesi: Hiihtotähden biletys käänsi katseita Suomessa
- Venäjän hiihdossa kuohuu: Veronika Stepanova siirtyy edustamaan Tatarstania
- Se oli siinä – 22-vuotiaan hiihtotähden ikävä kohtalo surettaa
- Ura ohi 27-vuotiaana? – Uutispommi järisyttää hiihtomaailmaa
- NHL-tähti avautui IL:lle Patrik Laineesta – nosti esille nämä asiat
- Dorothea Wierer astui esiin – Mari Eder reagoi pikaisesti
- Silja Kososelta mykistävää ylivoimaa – totuus on kuitenkin karu
- Jasmin Kähärän kevätlook ällistytti – hiihtotähti: ”Mun näyttö sulaa”
- Rankkaa luettavaa: Ylen asiantuntija täräytti rajun totuuden Jesse Puljujärvestä
- Jasmin Kähärän kevätlook ällistytti – hiihtotähti: ”Mun näyttö sulaa”
- Suomen hiihtotähti romahti täysin – teki nyt ratkaisun urastaan
- Melkoista luksusta – kuvat Lotta Haralan kodista loksauttivat leukoja
- Mitään ei ollut tehtävissä: Kristiina Mäkelän harjoitusleiri sai ikävän päätöksen
- Kerttu Niskanen lähti lomalle miehensä kanssa – seurueen kolmas jäsen herätti kysymyksiä
- Mitä ihmettä? Kaisa Mäkäräisen ei ollut itsekkään uskoa mitä tuli tehtyä
- Rankkaa luettavaa: Ylen asiantuntija täräytti rajun totuuden Jesse Puljujärvestä
- Suomen MM-joukkueeseen viime hetken muutos – hyökkääjä tilalle
- Silja Kososelta mykistävää ylivoimaa – totuus on kuitenkin karu
- IL: Kolme naista puhui – suomalainen hiihtomies iljettävien syytösten kohteena