Ruotsin Frida Karlsson on voittanut jo kymmenen MM-mitalia, vaikka hiihtäjällä on ikää vasta 24 vuotta. Nainen on nyt paljastanut Expressenille rajun suunnitelmansa.

Karlsson kertoi, että hän suunnittelee hiihtouransa päättämistä vuonna 2027. Hän on silloin vasta 27-vuotias.

– Niin olen sanonut itselleni. Ajattelin jo kertoneeni asiasta sinulle?

– Pidän siitä, että on aikarajoja. Silloin olen parhaimmillani. Niin se on aina ollut kouluajoista saakka, selvitti Karlsson Expressenille.

Karlsson nosti tosin esille sen, että hän voi vielä muuttaa mieltään. 2027 on iso vuosi ruotsalaishiihtäjille, sillä silloin järjestetään MM-kisat Falunissa.

Karlssonilla on mahdollisuus täyttää palkintokaappiaan sitä ennen Trondheimin ensi vuoden MM-kisoissa ja Milanon vuoden 2026 olympialumilla.

Hiihtolegenda Petter Northug kommentoi uutispommia Norjan TV2:lle.

– On yllättävää, että hän (Karlsson) sanoo sen ääneen. Hän on vasta 24-vuotias. Taktisesti ja henkisesti voi olla järkevää asettaa itselleen tavoite.

Northugilta tiedusteltiin, uskooko hän oikeasti Karlssonin lopettamispuheisiin.

– Seuraavat kolme vuotta varmasti määrittävät sen. Frida on erittäin herkkä ja on helppo lukea hänen tunteitaan.

Northug uskoo, että lopettaminen voi olla vaikeaa, jos Karlsson vahvassa vedossa Falunin MM-kisoissa. Hän on tuolloin vasta lähestymässä uransa fyysistä huippua.

LUE MYÖS