Seinäjoki Areenalla järjestettävän ammattilaisnyrkkeilyillan yksi esiotteluista on varmistunut. Ennen Juho Haapojan ottelua Kemin Henri Kekäläinen (8-3 4KO) hakee revanssia viime vuoden syyskuussa kokemalleen tappiolleen Belgian Ilias Acherguista (6-2-1 4KO). Tuolloin belgialaisen kotikaupungissa käydyn kamppailun Achergui voitti pisteillä.

Kekäläisen ottelusta on kaavailtu 10-eräistä, ja se käydään keskisarjassa. 24-vuotias ”Kemin Kivinyrkki” on otellut kahdesti urallaan vieraskehissä suurten maailmanliittojen nuorten MM-vyöstä. Molemmilla kerroilla hän on hävinnyt pisteillä. Ainakin Seinäjoen illan päätähti Haapoja on vakuuttunut meri-lappilaisen iskukyvystä.

– Kekäläisen Henkan halusin mukaan tähän viimeiseen mestaruusprojektiini. Nuori kaveri tulee pienestä kaupungista ja haluaa todella tehdä töitä nyrkkeilyunelmiensa eteen. Pohjalaishatunnosto siitä, että Henkka on lähtenyt alusta asti ottamaan vastaan ottelutarjouksia ulkomailta eikä ole jäänyt kotimaahan suojelemaan tilastojaan, Haapoja sanoo.

Lähde: Loud’n Liven tiedote