Kalevan kisat käynnistyivät Oulussa – tässä ovat ensimmäiset voittajat

Kalevan kisat käynnistyivät torstai-iltana Oulussa kävelymatkoilla.
Miesten 20 kilometrin kävelyssä voiton otti Turun Weikkojen Aleksi Ojala. Hän uusi viime vuoden mestaruutensa ajalla 1.25.37. Ojalalle Kalevan kisojen 20 kilometriä oli osa valmistautumista olympiakisoihin.
– Olisin kaivannut Aku Partasta ja Jarkko Kinnusta mukaan, mutta he valmistautuvat tahollaan Rioon. Täällä oli kuitenkin hieno yleisö, joka kannusti koko matkan, Ojala totesi.
Partanen hio parasta aikaa kuntoaan vuoristoleirillä Espanjan Sierra Nevadassa, Kinnunen taas on päässyt harjoittelun makuun toivuttuaan kolmen viikon sairastelusta. Hän poti erittäin sitkeän ylähengitysteiden infektion.
Partasen mukaan olympiavalmistelut ovat sujuneet hyvin lukuun ottamatta hiljattain ollutta kahden viikon jaksoa, jonka aikana kroppa ei tahtonut palautua. Olympialaiset eivät hänen mukaan ole pyörineet mielessä.
– Olen yrittänyt olla ajattelematta sitä. Olen sen verran hermoilevaa tyyppiä. Mennään päivä kerrallaan, Ojala tuumi.
Toiseksi Raatin kentän kupeessa kilometrin radalla käydyssä kilpailussa nousi Esbo IF:n Elmo Koivunen, kolmas Espoon Tapioiden Artturi Oila.
Neuvonen ennätyksellä mestariksi
Naisten 10 kilometrin kilpailuun voittoon käveli Lappeenrannan Urheilumiesten Elisa Neuvonen ennätyksellään 47.47. Vuosi sitten hän oli viides, mutta kilpailusta puuttui koko viime vuoden mitalikolmikko.
– Oli aika rankkaa verrattuna minun lempikeliini, Neuvonen kertasi hellesäässä käytyä kilpailua.
Toiseksi naisten 10 kilometrillä viiletti Espoon Tapioiden Hele Haapaniemi niin ikään omalla ennätyksellään 48.34. Lappeenrannan Urheilumiesten Tiia Kuikka oli kolmas (51.37).
Lähde: SUL-tiedote
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- IL: Suomen keihästähdestä tehtiin brutaali havainto – ”Ihan sekaisin”
- Se päättyi siihen: Suomalainen mestarijuoksija heitti hyvästit
- Se oli siinä: Jasmi Joensuu jätti haikeat jäähyväiset
- Mari Eder teki uuden aluevaltauksen – Kaisa Mäkäräisellä on näppinsä pelissä
- Miss Suomi -tittelin tavoittelu alkaa – Lotta Harala sai riemastuttavia uutisia
- Wilma Murto ällistyi yleisurheilumiehen jäätävästä tempusta – reagoi välittömästi
- Paljastus: Johannes Kläbo tekee posketonta tiliä
- HS: Legenda katsoi hetken Eva Wahlströmin nyrkkeilemistä – antoi saman tien brutaalin tuomion
- Yksi on poissa: Hiihtoliitto jakoi traagisen uutisen
- Kaiken piti olla kunnossa: Ikävä tieto Ronnie O’Sullivanin tilasta
- Miss Suomi -tittelin tavoittelu alkaa – Lotta Harala sai riemastuttavia uutisia
- Se oli siinä: Jasmi Joensuu jätti haikeat jäähyväiset
- Mari Eder teki uuden aluevaltauksen – Kaisa Mäkäräisellä on näppinsä pelissä
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- Wilma Murto ällistyi yleisurheilumiehen jäätävästä tempusta – reagoi välittömästi
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- Yksi on poissa: Hiihtoliitto jakoi traagisen uutisen
- Kaiken piti olla kunnossa: Ikävä tieto Ronnie O’Sullivanin tilasta
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- HS: Legenda katsoi hetken Eva Wahlströmin nyrkkeilemistä – antoi saman tien brutaalin tuomion