Suomen naiset valmiina Rion golfturnaukseen – ”Mitaleista lähdetään pelaamaan”

Rion olympiakilpailuiden naisten golfturnaus käynnistyy keskiviikkona. Suomea kilpailussa edustavat Noora Tamminen ja Ursula Wikström.
Kaksikosta ensimmäisenä kentälle starttaa Wikström, jonka lähtöaika on kello 8.25 paikallista eli kello 14.25 Suomen aikaa. Tamminen käynnistää oman kilpailunsa kello 10.47 paikallista eli kello 16.47 Suomen aikaa.
Suomalaiset ovat ehtineet totutella olympiatunnelmaan kisapaikalla viikon verran.
– Hyvä, että tulimme tänne paljon tavallista kilpailua aikaisemmin, sillä tämä on tapahtuma sellainen, että on hyvä totutella tunnelmaan. Pidän muutenkin siitä, että valmistautumiseen on reilusti aikaa. Aikaero ei ole minua vaivannut, vaan olen nukkunut alusta asti hyvin, Tamminen kertoo.
Niin Tamminen kuin Wikströmkin seurasivat sunnuntaina päättynyttä miesten kilpailua paikan päällä useana päivänä.
– Kovin paljon en ole miesten kanssa kentästä keskustellut, mutta tiedän, että valmentajat ovat käyneet sitä yhdessä huolellisesti läpi. Tuuli tulee näyttelemään kilpailussa todella suurta osaa ja se tulee vaikuttamaan paljon myös tulostasoon. En usko, että voittotulos painuu enempää kuin 10 alle parin, jos kisapäivinä tuulee, Wikström sanoo.
Suomalaiset pääsivät kentälle harjoittelemaan jo sunnuntaina heti miesten kilpailun päätyttyä. Maanantaina he pelasivat täyden harjoituskierroksen ja sunnuntaina noin puoli kierrosta.
– Kentällä on tiettyjä reikiä, jotka pitää pelata nöyrästi ja vastaavasti toisilla reiällä on pystyttävä hyökkäämään. Etenkin par-viitosilla on mahdollisuus pelata aggressiivisesti, Wikström luonnehtii.
Molempia naisia valmentaa Petteri Nykky. Hänen mukaansa ratkaisevaan rooliin tulee nousemaan lähipeli.
– Se, joka saa viheriöt haltuun, on vahvoilla. Lisäksi bunkkeripeli korostuu. Kentän bunkkereissa on kolmea eri hiekkaa, ja se vaikeuttaa bunkkeripeliä entisestään, hän sanoo.
Suomalaisten viimeistelyharjoitukset on pystytty viemään läpi suunnitellusti eikä kummallakaan pelaajalla ole terveysongelmia. Harjoitusten välillä pelaajat ovat ehtineet kannustamaan nyrkeilijä Mira Potkosta hänen ottelussaan. Kilpailutapahtumien lisäksi erityisesti olympiakylän punttisali on piirtynyt mieleen.
– Se on aika mahtava paikka ja täysi riippumatta siitä, mihin aikaan sinne menee. Iso halli ja siellä on kaikki laitteet käytössä. Se on kokemuksena yksi ikimuistoisimmista paikoista täällä, Tamminen kertoo.
Kilpakumppaniensa tavoin molemmat suomalaiset odottavat olympiahaastetta innolla.
– Kaikki ovat olleet tästä innoissaan jo pitkän aikaa etukäteen. Toivon, että pystyn pelaamaan ehjän kilpailun, ja kyllä ajatus on se, että mitaleista lähdetään pelaamaan, Tamminen sanoo.
Lähde: Golfliitto
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi