Pikajuoksijat Anna Hämäläinen, Jonna Berghem ja Eric Back ovat siirtyneet Atte Pettisen valmennukseen.

Helsingissä toimivassa 2Fast Team –pika- ja aitajuoksuryhmässä ahertaa Pettisen johdolla jo 20 urheilijaa. Tiimin keulakuva on aituri Oskari Mörö.

– Nyt on koossa myös hyvä naistiimi, kun Hämäläinen ja Berghem voivat harjoitella yhdessä Jasmin Showlahin kanssa, Pettinen sanoo.

Seinäjoen seudun Urheilijoita edustava Hämäläinen, 23, juoksi Oulun Kalevan kisoissa 100 ja 200 metrin mestariksi. Hän oli välillä puolitoista vuotta motivaatio-ongelmien takia urheilusta sivussa, mutta nyt treeni ja kilpailut maittavat.

Hämäläinen on tähän asti harjoitellut äitinsä Olgan johdolla. Kuortaneella asuva Olga Hämäläinen pysyy jatkossakin valmennuksessa mukana, mutta Pettinen ottaa vastuun päivittäisesta tekemisestä, sillä Anna Hämäläinen asuu Helsingissä.

– Muutin Helsinkiin tammikuussa ja olen sen jälkeen harjoitellut yksin äidin harjoitusohjelmilla. Yksin harjoitteleminen on kuitenkin aika rankkaa. Puhuttiin äidin kanssa ja hän totesi, että Atte olisi hyvä vaihtoehto, koska hänen ohjelmansa ovat niin samanlaisia kuin mitä meillä on ollut, Hämäläinen kertoo.

Hämäläinen 400 metrille, Berghem aikoo kokeilla 400 metrin aitoja

Hämäläinen kertoo, että hän on pikkuhiljaa siirtymässä kohti 400 metriä, vaikka tulevalla kaudella 200 ja 100 metriä ovat vielä päämatkat.

– Pääsen nyt tekemään Jonnan (Berghemin) kanssa pidempiä vetoja ja Jasmin (Showlah) kirittää meitä lyhyillä matkoilla.

Berghem, 23, on siirtymässä pysyvästi 400 metrille ja 400 metrin aitoihin, jos pitkään kiusannut takareisivaiva aitajuoksun sallii. Takareisiongelma on viime vuosina estänyt aitajuoksun ja piti HIK:n juoksijan toissa kesän sivussa koko kilpailukauden.

– Nyt olen aloittanut harjoituskauden normaalisti. Takareisivaiva kiusasi kesällä ja keväällä. Se on kuitenkin tuntunut vain maksimivauhtisessa juoksussa. Niitä ei tähän aikaan vuodesta tehdä, joten ongelmia ei ollut, Berghem sanoo.

Berghem pinkoi viime talvena hallissa 200 metriä 23,90 ja otti kesällä Kalevan kisoissa 400 metrin pronssin ennätyksellään 55,22. Viime vuodet hän on harjoitellut Anatoli Mihailovin johdolla.

– Anatoli on ollut hyvä valmentaja. Joskus vaan pitää tehdä uralla rohkeita ratkaisuja ja katsoa mitä tulosta se tuo, Berghem sanoo.

Back, 22, on voittanut HIFK:n riveissä viime vuosina tukun 4 x 400 metrin Suomen mestaruuksia. Oma varttimailin ennätys on viime vuonna juostu 48,08. Pettisen harjoitusryhmästä Back hakee kehitystä.

Lähde: Yleisurheilu.fi