Kolme suomalaista pikajuoksijaa samaan valmennustiimiin Oskari Mörön kanssa
Kuva: Getty Images
Pikajuoksijat Anna Hämäläinen, Jonna Berghem ja Eric Back ovat siirtyneet Atte Pettisen valmennukseen.
Helsingissä toimivassa 2Fast Team –pika- ja aitajuoksuryhmässä ahertaa Pettisen johdolla jo 20 urheilijaa. Tiimin keulakuva on aituri Oskari Mörö.
– Nyt on koossa myös hyvä naistiimi, kun Hämäläinen ja Berghem voivat harjoitella yhdessä Jasmin Showlahin kanssa, Pettinen sanoo.
Seinäjoen seudun Urheilijoita edustava Hämäläinen, 23, juoksi Oulun Kalevan kisoissa 100 ja 200 metrin mestariksi. Hän oli välillä puolitoista vuotta motivaatio-ongelmien takia urheilusta sivussa, mutta nyt treeni ja kilpailut maittavat.
Hämäläinen on tähän asti harjoitellut äitinsä Olgan johdolla. Kuortaneella asuva Olga Hämäläinen pysyy jatkossakin valmennuksessa mukana, mutta Pettinen ottaa vastuun päivittäisesta tekemisestä, sillä Anna Hämäläinen asuu Helsingissä.
– Muutin Helsinkiin tammikuussa ja olen sen jälkeen harjoitellut yksin äidin harjoitusohjelmilla. Yksin harjoitteleminen on kuitenkin aika rankkaa. Puhuttiin äidin kanssa ja hän totesi, että Atte olisi hyvä vaihtoehto, koska hänen ohjelmansa ovat niin samanlaisia kuin mitä meillä on ollut, Hämäläinen kertoo.
Hämäläinen 400 metrille, Berghem aikoo kokeilla 400 metrin aitoja
Hämäläinen kertoo, että hän on pikkuhiljaa siirtymässä kohti 400 metriä, vaikka tulevalla kaudella 200 ja 100 metriä ovat vielä päämatkat. – Pääsen nyt tekemään Jonnan (Berghemin) kanssa pidempiä vetoja ja Jasmin (Showlah) kirittää meitä lyhyillä matkoilla. Berghem, 23, on siirtymässä pysyvästi 400 metrille ja 400 metrin aitoihin, jos pitkään kiusannut takareisivaiva aitajuoksun sallii. Takareisiongelma on viime vuosina estänyt aitajuoksun ja piti HIK:n juoksijan toissa kesän sivussa koko kilpailukauden. – Nyt olen aloittanut harjoituskauden normaalisti. Takareisivaiva kiusasi kesällä ja keväällä. Se on kuitenkin tuntunut vain maksimivauhtisessa juoksussa. Niitä ei tähän aikaan vuodesta tehdä, joten ongelmia ei ollut, Berghem sanoo. Berghem pinkoi viime talvena hallissa 200 metriä 23,90 ja otti kesällä Kalevan kisoissa 400 metrin pronssin ennätyksellään 55,22. Viime vuodet hän on harjoitellut Anatoli Mihailovin johdolla. – Anatoli on ollut hyvä valmentaja. Joskus vaan pitää tehdä uralla rohkeita ratkaisuja ja katsoa mitä tulosta se tuo, Berghem sanoo. Back, 22, on voittanut HIFK:n riveissä viime vuosina tukun 4 x 400 metrin Suomen mestaruuksia. Oma varttimailin ennätys on viime vuonna juostu 48,08. Pettisen harjoitusryhmästä Back hakee kehitystä. Lähde: Yleisurheilu.fiLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Eveliina Määttäsen tilanteessa merkittävä muutos
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus