Salibandyliigan menestyneimmältä pelaajalta yllätyssiirto – ”Todella huippu juttu”
Kuva: Juha Tamminen
Miesten Salibandyliigaan keväällä noussut LASB sekä viime kaudella Viikinkejä edustanut Mikael Järvi, 38, ovat solmineet vuoden mittaisen sopimuksen.
Urallaan kymmenen Suomen mestaruutta ja kaksi MM- kultaa voittanut Järvi liittyy joukkueen vahvuuteen maanantaina.
– Oli iso päätös lähteä tutuista kuvioista, mutta lopulta sitten kuitenkin aika helppo. Odotan innolla uutta joukkuetta, uutta kautta ja sitä, että pääsen tekemään jätkien kanssa duunia, kommentoi Järvi tuoretta sopimustaan.
Järvi tuo LASBin nuoreen ryhmään ison kasan kokemusta, sillä ”metsuri” on kerännyt salibandyliigassa pelaamassaan 498:ssa runkosarjaottelussa yhteensä 721 tehopistettä (352+369). Pudotuspeliotteluita on kertynyt 189 kappaletta ja niissä pisteitä 146+122=268.
– Tämä siirto on todellakin huippu juttu! Järvi on juuri sitä mitä meiltä puuttuu, eli mies, joka tietää miten matseja tällä tasolla voitetaan ja mitä sen voittamisen eteen pitää tehdä. Mieletön esimerkki nuorille pelaajille ja iso juttu alueen säbäbuumille. Muutaman kerran miehen tavanneena ja hänen kanssaan jutelleena voin myös sanoa, että todella upea persoona, fiilisteli sopimukseen tyytyväinen valmentaja Kalle Tyrkäs.
LASB pelaa ensi viikolla kaksi harjoitusottelua, kun se kohtaa Nokian KrP:n keskiviikkona Lammilla ja Rauman Salban lauantaina Lahden Suurhallissa. Salibandyliiga alkaa LASBin osalta keskiviikkona 21.9. Classicin vieraana.
Lähde: LASB-tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Johannes Kläbo ällistyttää – teki jymypäätöksen heti olympialaisten jälkeen
- Taas yksi kova nimi sivuun – Kaisa Mäkäräisen kilpasisko lopettaa uransa!
- Ex-huippuvalmentaja latasi karun totuuden: Tästä syystä Suomen hiihto on Norjan ja Ruotsin perässä
- Arsi Ruuskanen summasi olympialaiset suoraan – nyt katse jo eteenpäin
- Kaksi täysin erilaista tietä huipulle – Kläbo ja Niskanen vertailussa
- Jutta Leerdam palkittiin näyttävästi – ”Suuri kunnia”
- Totta se on – Eero Hirvonen ja Ilkka Herola tekevät historiaa
- NHL-tähdet sanoivat ei kiitos Donald Trumpille
- Shokkitieto: Ampumahiihtotähti sydänleikkaukseen – voitti mitalin olympialaisista
- Mikko Rantasen olympiavamma säikäytti – nyt tuli tieto
- Olympiamatkasta kohuväite – Suomen hiihtomaajoukkueessa muhii skandaali: ”Ihan täysi bordelli”
- Televisiotähti huomasi – olympiakisoissa nähtiin “Marjo Matikaisen kopio”
- Shokkitieto: Ampumahiihtotähti sydänleikkaukseen – voitti mitalin olympialaisista
- Suomi isolla joukkueella Falunin maailmancupiin – kaksi kovaa nimeä sivussa
- Olympiajohtaja hermostui – tiimi joutui tulilinjalle
- Olympiamitalisti naljaili kaverilleen – kommenttikenttä repesi
- Kohuvalmentaja odottaa ratkaisua – Hiihtoliitto jarruttaa
- Mikko Rantasen olympiavamma säikäytti – nyt tuli tieto
- Jade Nyström palasi kisakentille – teki seuraajilleen yhden asian harvinaisen selväksi
- “Homma lähti räpylästä” – Ylen asiantuntija latasi suoraan hiihtomaajoukkueen johdosta Vuorovedossa