Suunnistuksen maailmancup huipentuu Sveitsissä – tässä Suomen joukkue
Perjantaina Sveitsin Aaraussa alkava maailmancupin finaalikierros päättää suunnistuksen kansainvälisen arvokisakauden.
Perjantaina ohjelmassa on sprinttiviesti, lauantaina pitkä matka ja sunnuntaina sprintti. Suomalaisista parhaissa asemissa maailmancupin kokonaiskilpailussa ovat ennen viikonlopun kisoja Merja Rantanen (4.) ja Marika Teini (7.).
Heistä Teinillä on näpeissään cup-kauden parhaat suomalaissijoitukset, sillä SK Pohjantähden maajoukkuesuunnistaja oli kolmas sekä Puolan avauskierroksen sprintissä että EM-kisojen keskimatkalla. Teini odottaa innolla kauden viimeistä cup-viikonloppua, sillä kausi on ollut pitkä.
– Aloitin kilpailukauteni jo tammikuussa, ja takana on yli 50 kilpailua. Nyt otetaan kauden viimeinen puristus. Kisainto ei ollut huipussaan MM-kisojen jälkeen, mutta nyt on mukava lähteä kisoihin, kun kokonaiskilpailun sijoituskin on mukava, Teini kertoo.
Hän jättää perjantain sprinttiviestin väliin ja keskittyy täysillä henkilökohtaisiin kisoihin lauantaina ja sunnuntaina.
– Kolmella startilla viikonloppu olisi ollut liian kuormittava, joten keskityn henkilökohtaisiin startteihin.
Teini on tällä kaudella noussut loukkaantumiskierteen jälkeen kovalla vauhdilla maailman huippunaisten joukkoon. Nousun vakuutena on EM-pronssi keskimatkalta, EM-kulta viestistä ja MM-pronssi viestistä. Teini iloitseekin uudesta tilanteesta myös maailmancupin päätöskierroksen alla.
– Osallistun ekaa kertaa finaaliosakilpailuihin. Ei ole tainnut olla yhtään syksyä aiemmin, että olisin päässyt vielä lokakuussa juoksemaan, Teini naurahtaa.
Maailmancupin kokonaiskilpailua johtaa naisissa Ruotsin Tove Alexandersson ja miehissä Sveitsin Matthias Kyburz. Molemmat ovat voittaneet tähänastisista kisoista puolet.
Naisissa sijoista 4-8 käydään uusjakoa. Miesten kärjessä tiukin vääntö on luvassa sijasta 3, sillä Ruotsin Gustav Bermanin ja Norjan Olav Lundanesin ero on ennen finaaliviikonloppua vain kahdeksan pistettä.
Sofia Haajanen jää pois finaaliviikonlopusta. Hänet korvaa Anna Närhi, joka on tulessa jo perjantain sprinttiviestissä.
Suomen joukkueet perjantain sprinttiviestiin ovat alustavasti: FIN1 Sari Anttonen, Topi Raitanen, Mårten Boström ja Merja Rantanen sekä FIN2 Anna Haataja, Miika Kirmula, Jesse Laukkarinen ja Anna Närhi.
Lähde: Suunnistusliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Baseball-ottelu keskeytyi myötähäpeään – fanin moka tallentui kameroihin
- Jasmi Joensuu: karu uutinen!
- Suuri suru – IL: Suomalaisille tuttu tv-urheilukasvo on kuollut
- YLE: Supertähden romahdus – nyt Saga Vanninen kertoo, mitä tapahtui
- MM-mitalisti paljasti – ura päättymässä pian
- Motonet GP 2026: TV, aikataulu, ohjelma, tulokset
- 16-vuotias lumilautalupaus lähellä menettää kätensä – dramaattinen pelastuminen
- Olympia-areenan katto ilmiliekeissä – tämä tiedetään
- IL: Suomalaishiihtäjä huolestui – romahtamassa ulos maajoukkueesta?
- Yleisurheilussa tehtiin kova ratkaisu
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Yleisurheilutähti sai pysäyttävän diagnoosin – yllättävä asia paljasti
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat