Tässä naisten salibandymaajoukkue Sveitsiin – mukana 29-vuotias debytantti
Kuva: Juha Tamminen
Suomen naisten maajoukkue lähtee rajusti uudistuneella rosterilla marraskuun EFT-turnaukseen Sveitsiin. Päävalmentaja Lasse Kurronen peräänkuuluttaa tasonnostoa jokaiselta.
Mollivoittoisesti päättyneistä Ruotsi-otteluista (tappiot 4-5 ja 2-10) on kulunut kuukausi. Kurronen kertoo, että haavat on nuoltu ja aika on käytetty tapahtuneen analysoimiseen.
– Syyskuun Ruotsi-ottelut on käyty tarkasti läpi sekä valmennuksen että pelaajien kesken. Uskon, että olemme oppineet noista otteluista paljon. Marraskuussa pelin on pysyttävä paremmin kasassa.
Suomi avaa Schaffhausenin BBC-Areenalla pelattavan neljän maan turnauksen heti kovimmalla mahdollisella vastuksella, kun vastaan astelee perjantaina 4.11. Ruotsi. Lauantaina 5.11. Suomi kohtaa Tšekin ja turnaus päätetään otteluun kotijoukkue Sveitsiä vastaan sunnuntaina 6.11.
Kokoonpano huokuu kokemusta
Maajoukkuevalmentajat Kurronen, Markus Huhtimo, Irina Peltola ja Tommi Seikkula ovat nimenneet maaotteluturnaukseen 17 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. Kokoonpano on muuttunut radikaalisti kuukauden takaiseen verrattuna, sillä mukana on peräti yhdeksän eri pelaajaa. Mukaan mahtui myös kaksi ensikertalaista, joista oman panoksensa kokemukseen antaa jo kolmannentoista kautensa pääsarjatasolla aloittanut 29-vuotias PSS-vahti Krista Nieminen. Nieminen kuului MM2015-kisojen laajaan leiriryhmään, mutta on jäänyt vielä tähän asti vaille paikkaa tapahtumiin nimetyissä joukkueissa. Vastaavasti ennakkoluulotonta nuoruuden intoa joukkueeseen tuo viime kevään U19-tyttöjen MM-hopeajoukkueen luottopuolustaja Mia Vallenius.Suomen naisten EFT-ottelut
Pe 4.11. klo 18 Suomi – Ruotsi BBC centercourt La 5.11. klo 16 Tšekki – Suomi BBC centercourt Su 6.11. klo 15 Sveitsi – Suomi BBC centercourt Maalivahdit Laura Loisa 25 Classic, Tampere 54, 0+0 Krista Nieminen 29 PSS, Porvoo 0, 0+0 Puolustajat Minna Kallio 33 Classic, Tampere 5, 0+0 My Kippilä 20 Rönnby IBK (SWE) 22, 2+8 Laura Manninen 23 Pixbo Wallenstam (SWE) 33, 1+7 Laura Mertsalmi 27 UHC Dietlikon (SUI) 77, 4+17 Sanni Nieminen 25 Classic, Tampere 18, 5+1 Hanna Sipiläinen 27 Classic, Tampere 21, 4+7 Gitta Suominen 28 Classic, Tampere 14, 1+0 Mia Vallenius 19 Koovee, Tampere 0, 0+0 Hyökkääjät Eliisa Alanko 28 Classic, Tampere 87, 62+19 Ella Alanko 26 Classic, Tampere 43, 12+12 Juuli Hakkarainen 26 NST-Lappeenranta 12, 6+5 Siru Kekkonen 25 Classic, Tampere 3, 0+0 Karoliina Kujala 29 SB-Pro, Nurmijärvi 98, 33+34 Jaana Lirkki 26 SB-Pro, Nurmijärvi 20, 6+5 Katri Luomaniemi 32 Classic, Tampere 62, 24+20 Sara Piispa 20 Zug United (SUI) 2, 0+0 Nina Rantala 28 Classic, Tampere 51, 24+33 Lähde: Floorball.fiLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Falunin kisaviikonloppu alkaa kohun keskellä – venäläiset takaisin lähtöviivalla
- Wilma Murto avasi suunsa – lähes kahden vuoden jälkeen kaikki on toisin
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Ebba Andersson: raju kohtalo!
- Miesten keihäässä ennennäkemätön katastrofi – nyt paljastui syy Ylellä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite