Suomen neljän naisen nyrkkeilymaajoukkue lähtee neljän iskijän voimin maanantaina käynnistyviin EM-kilpailuihin. Naisten EM-kisat nyrkkeillään Bulgarian Sofiassa 14.-24.11. EM-mitaleista naiset kisaavat kymmenennen kerran.

Joukkueen keihäänkärkenä toimivat tämän vuoden arvokisamitalistit Mira Potkonen (60 kg, olympia- ja MM-pronssia) ja Elina Gustafsson (69 kg, MM-pronssia). Muut Suomen edustajat ovat Anni Viantie (64 kg) ja Satu Lehtonen (48 kg), jotka ovat antaneet hyviä näyttöjä vuoden aiemmissa kansainvälisissä kilpailuissa. Kaikki naiset ovat tämän vuoden Pohjoismaiden mestareita.

Naisten vastuuvalmentaja Maarit Teuronen on edelleen toipilaana aiemmin syksyllä sattuneen jalkavamman vuoksi. EM-kisojen läpivientiin tässä tilanteessa on haettu aiemmin myös Nyrkkeilyliiton päävalmentajana toiminut Esa Hukkanen.

Seuratasolla Akaan Iskua edustava Lehtonen osallistuu ensimmäisiin arvokilpailuihinsa. Kahden viime vuoden aikana Lehtonen osoittanut ottaneensa askeleita eteenpäin nyrkkeilijänä. Hyvän fysiikan sekä erinomaisen asenteen omaavana urheilijana, hän on valmis yllätykseen ja etenemään vaikka mitaleille saakka.

Nopeasti nyrkkeilijänä kehittynyt ja edelleen hyvän kehityspotentiaalin omaava Viantie osallistuu Lehtosen tavoin ensimmäisiin arvokilpailuihinsa. Rovaniemen Reipasta edustava Viantie harjoittelee Lahdessa Kari Korhosen valmennuksessa ja kehittävässä harjoitteluympäristössä.

Nopean nousun kansainvälisen nyrkkeilyn kärkeen tehnyt porilainen Gustafsson lähtee EM-kilpailuihin nälkäisenä. Gustaffson ei tavoittele pistesijoja, vaan hänen tavoitteenan on vain mitali.

Gustafsson on panostanut paljon nyrkkeilyyn ja valmistautumiseensa EM-kilpailuihin, joten melkoisella varmuudella hänet nähdään niissä kamppailuissa mukana, joissa ratkotaan EM-kilpailuiden kirkkaimpia mitaleita.

Potkosen tavoitteena on kirkastaa aiempien arvokisamitaliensa väriä. Olympiapronssin myötä tavoitetta voi pitää realistisena.

 

Lähde: Nyrkkeilyliitto