Tiikerit aloitti Mestareiden liigan karsinnat tappiolla – ”Kotiottelu vaatii huippuonnistumisen”

Kokkolan Tiikerit aloitti tiistaina urakkansa ensimmäisenä suomalaisena miesjoukkueena lentopallon Mestareiden liigan karsinnoissa.
Tiikerit hävisi toisen karsintakierroksen avausosan Stroitel Minskin vieraana Valko-Venäjällä 1-3 (21-25, 22-25. 25-13, 17-25). Toinen osaottelu pelataan sunnuntaina Kokkolassa.
Minskiläisjoukkueen hyvä vastaanottopeli antoi sille voimakkaan hyökkäysmahdollisuuden. Tiikerit pystyi kuitenkin ottelun keskivaiheilla koventamaan syöttöään. Kolmas erä oli täysin suomalaisten näytös, mutta vastaavan otteen otti kotijoukkue taas neljänteen erään.
– Kun saimme vastustajan vastaanoton viidenkymmenen prosentin huitteille, niin olimme ottelussa viejänä. Joukkueen fiilis ja uskallus pitää saada juuri sille tasolle tai jäämme altavastaajaksi, valmentaja Jukka Mäkihannu sanoi.
– Syöttöön on saatava se pari napsua lisää, jolloin vastustajalta alkaa tulla vaihtelevia vastaanottosuorituksia ja vähän ongelmaa peliin.
Ensimmäiset kaksi erää olivat Minskin ottelussakin lähes loppuun asti tiukkoja. Muutama harmillinen virhe Tiikereiltä ratkaisi niistä kummankin Stroitel Minskin eduksi. Toisessa erässä toisen yleispelaajan paikan ottanut Lauri Jylhä oli ylivoimaisessa Tiikereiden voittoerässä erinomainen ja hän nousi kahdeksan pisteen saldoon.
Hakkuri Antti Ropponen teki ottelussa 14 pistettä ja yleispelaajan paikalla alusta loppuun pelannut Enderwin Herrera 15 pistettä. Neljännessä erässä peliaikaa saivat myös tuplavaihdon myötä Tiikereiden toinen passari Lasse Jylhä ja hakkuri Teemu Lahti.
– Muutamia hetkiä olimme ottelussa hyviä. Yksittäiset pelaajat onnistuivat, mutta joukkueena emme haastaneet vastustajaa. Pienet huolimattomuudet lamaannuttivat pelimme liian helposti, Mäkihannu harmitteli.
– Täältä ei yhdestä erävoitosta tullut pisteitä mukaan. Tiedossa oli kuitenkin jo etukäteen, että kotiottelu sunnuntaina vaatii edelleen huippuonnistumisen meiltä.
Tiikereiden on silloin voitettava 3-0 tai 3-1, jotta ratkaisu jatkopaikasta käytäisiin kultaisessa erässä.
Otteluparin Tiikerit-Stroitel Minsk voittaja kohtaa kolmannella karsintakierroksella Tshekin Dukla Liberecin. Liberec pelasi viime kaudella Mestareiden liigan lohkovaiheessa häviten kaikki kuusi otteluaan. Tuon parin voittaja selviää 20 joukkueen lohkovaiheeseen.
Kaikki Mestareiden liigan karsinnoista putoavat joukkueet jatkavat pelejään CEV Cupissa.
Lähde: Lentopalloliitto
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille