Krista Pärmäkoski paras suomalainen Lillehammerissa – ”Vähän löysän oloista”
Kuva: Getty Images
Maastohiihdon maailmancup jatkui Norjan Lillehammerissa minitourin toisella osakilpailulla. Lauantaina hiihdettiin vapaalla, naiset 5 ja miehet 10 kilometriä. Suomalaisista naisissa Krista Pärmäkoski ja Laura Mononen ylsivät kymmenen parhaan joukkoon, miehissä samaan onnistui Matti Heikkinen.
Naisten vapaan vitosella erot kasvoivat suhteellisen suuriksi heti alusta lähtien. Pärmäkoski aloitti rauhallisesti, mutta kiristi vauhtiaan loppua kohden ja oli lopulta kilpailun kuudes. Ennakko-odotuksia ei juuri ollut, kyseessä oli ensimmäinen normaalimatkojen vapaan kilpailu tällä kaudella.
– Aika sähäkkä olisi pitänyt olla. Veryttelyssä tuntui todella hyvältä kroppa, vähän oli löysän oloista alkuun. Pitkään nousuun kun pääsin, niin oli rauhassa aikaa tehdä omaa duunia, siellä se vasta löytyi se oma hyvä hiihto, Pärmäkoski mietti.
Lillehammerin rata on korkeuseroiltaan vaihteleva ja mutkainen. Pärmäkosken mukaan tänään vaadittiin suksitaituruutta.
– Vähän oli horjumista ja paljon kun on käännöksiä ja kurveja ja stadionilla käydään välissä, pitäis olla hereillä kaikissa niissä ja pitäisi osata lukea tosi hyvin maaston kohtia. Päivän voittaja on tosi taitava suksella ja varmasti osasi hyödyntää nää paikat oikein, mietti Pärmäkoski.
Mononen hiihti koko matkan tasaisesti ja oli kymmenes. Kerttu Niskanen oli 19:s ja Anne Kyllönen 21:s.
Pärmäkoski on maailmancupissa nyt kolmantena ja Lillehammerin minitourilla viidentenä 38,3 sekuntia johtavaa Norjan Heidi Wengiä perässä.
Matti Heikkinen hiihti tasaisen kisan kahdeksanneksi, mutta ei vielä itse vakuuttunut vauhdistaan.
– Tasapaksua vapaan hiihtämistä, ei huonoa, mutta ei semmoista, että sillä hiihtäisi niitä sijoja, joita haluaisi hiihtää. Kisa kerrallaan mennään eteenpäin, sanoi Heikkinen.
Sunnuntain 15 kilometrin perinteisen kilpailu vaatii Heikkisen mukaan taktista silmää ja hereillä oloa.
– Täällä on sillä iso merkitys, minkälainen juna siihen muotoutuu. Yksin on tosi vaikea tuossa hiihtää kovaa, siihen pitää saada porukka. Kasoja, niitä junia varmasti muodostuu ja niihin juniin pitää ostaa heti lippu, se menee muuten ohi se juna, jatkoi Heikkinen.
Lari Lehtonen oli päivän kilpailussa 17:s, Iivo Niskanen 27:s, Perttu Hyvärinen 41:s ja Sami Jauhojärvi 60:s. Iivo Niskanen on parhaana suomalaisena maailmancupissa kolmantena Pärmäkosken tapaan.
Sunnuntaina hiihdetään 10 ja 15 kilometrin takaa-ajot perinteisellä tyylillä.
Lähde: Hiihtoliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikä on Saga Vannisella? – Asiantuntija nosti esiin huolestuttavan asian
- Sami Jauhojärvi sanoi sen suoraan Iivo Niskasesta HS:lle – harjoittelussa tehty yksi valtava virhe
- SM-hallit 2026 – yleisurheilu: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Nyt alkoi tapahtua – suomalaisessa yleisurheilussa muhii jättiyllätys
- IL: Elina Lampelasta tipahti kamala arvio – pitääkö nyt huolestua?
- Totuus paljastui – Frida Karlsson sai erityiskohtelua KOK:lta
- Johannes Kläbo ällistyttää – teki jymypäätöksen heti olympialaisten jälkeen
- Taas yksi kova nimi sivuun – Kaisa Mäkäräisen kilpasisko lopettaa uransa!
- Ex-huippuvalmentaja latasi karun totuuden: Tästä syystä Suomen hiihto on Norjan ja Ruotsin perässä
- Arsi Ruuskanen summasi olympialaiset suoraan – nyt katse jo eteenpäin
- Johannes Kläbo ällistyttää – teki jymypäätöksen heti olympialaisten jälkeen
- Totta se on – Eero Hirvonen ja Ilkka Herola tekevät historiaa
- Ex-huippuvalmentaja latasi karun totuuden: Tästä syystä Suomen hiihto on Norjan ja Ruotsin perässä
- Taas yksi kova nimi sivuun – Kaisa Mäkäräisen kilpasisko lopettaa uransa!
- Totuus paljastui – Frida Karlsson sai erityiskohtelua KOK:lta
- Kaksi täysin erilaista tietä huipulle – Kläbo ja Niskanen vertailussa
- Televisiotähti huomasi – olympiakisoissa nähtiin “Marjo Matikaisen kopio”
- Olympiamatkasta kohuväite – Suomen hiihtomaajoukkueessa muhii skandaali: ”Ihan täysi bordelli”
- IL: Elina Lampelasta tipahti kamala arvio – pitääkö nyt huolestua?
- Shokkitieto: Ampumahiihtotähti sydänleikkaukseen – voitti mitalin olympialaisista