Vuoden 2018 yleisurheilun Ruotsi-ottelu järjestetään Tampereella Ratinan stadionilla. Suomen Urheiluliiton (SUL) hallitus päätti asiasta Helsingissä keskiviikkona.

Toisena vaihtoehtona oli Lahti.

– Vastakkain oli kaksi vahvaa ja osaavaa hakijaa. Suurempi katsomokapasiteetti ja hyvät kokemukset kuluvan vuoden Ruotsi-ottelusta painoivat valinnan Tampereen eduksi, totesi SUL:n toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä.

– Lahdessa on vahva tahto ja valmiudet järjestää yleisurheilun suurtapahtumia. Näen, että kaupunki on väkevä ehdokas kansainvälisten kilpailutapahtumien isännäksi tulevaisuudessa.

Ruotsi-ottelun isännyys kilpailutettiin alkujaan Lahden, Tampereen ja Turun kesken. Turku vetäytyi kilpailusta, koska Paavo Nurmen stadionilla ei ole iltakilpailuformaatin vaatimaa valaistusta.

Kilpailutuksessa Lahden ja Tampereen kanssa käytiin SUL:n johdolla neuvottelut, johon osallistuvat mahdollinen kilpailun isäntäseura ja kaupunkien liikunta- ja tapahtumatoimet.

– Niin seurat, eli Tampereen Pyrintö ja Lahden Ahkera, kuin molemmat kaupungit olivat erittäin halukkaita järjestämään tapahtuman ja panostamaan siihen, Mäkelä totesi.

MM-kisat ja maaottelu tukevat toisiaan

Mäkelän mukaan Tampere on sitoutunut järjestämään Ruotsi-ottelun 2018 samaan tapaan kuin tänä vuonna. Se on kaupungille ja seuraväelle haaste, sillä Tampereella kilpaillaan 2018 myös junioreiden MM-kilpailut.

– SUL:n hallitus mietti, kuinka 6-7 viikkoa aiemmin Ratinassa järjestettävät yleisurheilun junioreiden MM-kilpailut vaikuttavat maaotteluun. Tampereen Pyrintö ja Tampereen kaupunki näkivät, että tapahtumina kilpailut ovat luonteeltaan niin erilaisia, että ne eivät syö vaan tukevat toisiaan, Mäkelä sanoo.

– Pyrinnöllä ja Tampereen kaupungilla on myös vahva yhteinen rutiini kansainvälisten yleisurheilukilpailuiden tekijänä. Se nähtiin viimeksi kesän Ruotsi-ottelussa ja vuoden 2013 nuorten EM-kisoissa.

Kuluneen kesän Ruotsi-ottelu järjestettiin Suomessa ensimmäistä kertaa muualla kuin Helsingissä Olympiastadionin remontin takia. Vuoden 2017 Ruotsi-ottelu on Tukholmassa.

Lähde: Yleisurheilu.fi